Author: lasnailofi

Mitä sanoisi tähän Antero Rokka?

Actors arkisto. www.tuntematonsotilas2017.fi

Actors arkisto. www.tuntematonsotilas2017.fi

Kävin katsomassa viimeisimmän Tuntemattoman Sotilaan, jossa Antero Rokkaa näytteli Eero Aho. Hän on mielestäni varsinainen Läsnäolon Lähettiläs! Jos ei keksi muuta syytä katsoa suomalaista sotaleffaa, niin Rokan takia se kannattaa ehdottomasti tarkkaan katsoa.

Mitä opin Rokalta?

-Voin tilanteessa kuin tilanteessa olla pelotta täysin oma itseni, jos asetun nykyhetkeen ja tiedän, kuka itse olen.

-Voin arvostaessani itseäni arvostaa myös ketä tahansa muuta natsoihin katsomatta.

-Jos joku yrittää asemaansa nojaten saada minut tekemään jotain, mitä en tahdo, pidän jukuripäisesti kiinni arvostani, yrittäen edelleen arvostaa sitä toistakin. Huumori ja huulenheitto auttavat tässä.

-Teen työni niin hyvin kuin osaan ja laajennan tonttiani vain, jos yleinen etu ja intuitioni siihen kehottavat.

-Olen valpas ja hereillä varsinkin vaarallisissa tilanteissa, muissa tilanteissa lepuutan ja otan rennosti sekä teen mitä lystään.

-Kannan vastuun heistä, jotka ovat vastuullani ja muistutan esimiehiäni siitä, että minun täytyy saada kantaa vastuuni.

-Jos joku yrittää pakottaa minua johonkin, mihin en todellakaan suostu, kieltäydyn hyvinkin pontevasti, jopa erittäin vihaisena, enkä pelkää uhkailua.

-Olen jatkuvasti yhteydessä tämän hetken todellisuuteen, löydän myötätuntoa itseäni ja muita kohtaan sekä ymmärrän, että jokainen elämäntilanne menee jossain vaiheessa ohi.

Tältä tuntuu, kun integroitumaton osa vihdoin löytyy

IMG_1647

Kai minussa on vain jotain vikaa… Näin olen tottunut ajattelemaan, kun en ole löytänyt yhteyttä ihan kaikkiin tunteisiini, siis pelkoon ja vihaan. Samalla olen ihmetellyt, missä piilee se suurempi elämänvoima, jonka tiedän olevan osa minua mutta joka loistaa poissaolollaan silloin, kun kannattaisi pistää kaikki peliin.

 

Kuulin erään psykologin kertovan, että ihmisellä voi olla sellainen osa itseä, joka kapseloituu jonkin trauman yhteydessä. Se osa lakkaa kasvamassa. Ymmärsin, että tällainen kapseli minussa on murtumassa, kun suutuin aivan silmittömästi ihan pienestä torjutuksi tulemisesta. Koin siinä tilanteessa kuin tukehtuisin raivosta, ahdistuksesta ja surusta. Tuntui parhaalta hylätä äkkiä toinen, ettei hylkäisi täysin itseään. Kaikkein tärkeimmältä tuntui toimia niin, että toinen varmasti näkisi kuinka perin juurin loukkaantunut olin. Muistin tässä kohdassa vain sen, että pikaistuksessa sanottuja sanoja ei saa mitenkään takaisin ja nipistin suuni vain kiinni ja häivyin paikalta.

Onneksi sinä iltana oli tunnetaideterapiaryhmän kolmas eli toiseksi viimeinen istunto. Ymmärsin ajaessani sinne, että tämä ratissa istuva tyyppi on nyt joku toinen Jutta kuin mihin minä olen tutustunut, mutta taisin siinä myös hyväksyä, että tällainen kokemus on nyt päällä. Ohjaaja otti raivokkaan Jutan vastaan ymmärtäväisenä ja ohjasi saman tien maalaamaan, ”oksentamaan” ulos päällimmäisen tunteen.

Oli aivan valtavan vapauttava kokemus saada molemmin käsin levittää ruskeaa, löysää maalia aggressiivisesti puhisten paperille. Tein sen päälle vielä sinisen kerroksen ja kynsin sen hajalle. Lopuksi jotain punaista, joka muodostui oudoksi kuvioksi siihen päälle.

Porukan kanssa ihmettelimme tunnelmaa, jossa kaikki saivat aikaan jotain hyvin energistä ja hämmentävää. Teen äärellä, me totesimme lähes yhteen ääneen, että ilta oli antoisa.

Matkalla kotiin odotin kovasti sisäistä rauhaa, johon olen jo elämässäni tottunut. Ei se vaan tullut. Nyt tuli vain vihaa, joka yltyi siitä mitä lähemmäksi kotia olin tulossa. En pelännyt vihaani, mutta tiesin että mitä ikinä kotona tulee vastaan, niin ylireagoin, jos tämä tunne saa olla päällä. Yritin ottaa siihen vähän aikuista Juttaa toppuuttelemaan ennen kuin avasin kotioven. Kotona oli jo tilanne päällä. Oli ollut kinaa yhdestä ja toisesta asiasta ja aluksi vain pahensin asioita yrittäessäni selvittää niitä. Lapset osasivat yllätyksekseni rakentaa rauhan nopeasti, kun olivat jo tarpeekseen riidelleet ja varmaan huomasivat, ettei minusta ole tänä iltana rauhanrakentajaksi. Lopulta rauha laskeutui taloon ja kaikki pääsivät nukkumaan.

Tarvitsi vain enää selvittää oma pää ja hämmentynyt sisin. Koko yön valvoin ja podin. Olin siinä kotiloituneessa tunnemyllerryksessä, joka jähmetti koko kehoni ja mieleni. Tajusin aamuyöstä pyytää apua. Sitten purkautui syvältä hoitavaa itkua ja olo alkoi helpottua.

Koteloitunut osa itseä purkautui vielä pienempinä annoksina seuraavina päivinä. Maalaamani kuvat ja kehon tarkka kuuntelu auttoivat siinä. Sain myös vahvistuksen sille, että sikiöaikanani oli todella ollut hyvin rakkausköyhää.

Integroituminen on lisääntynyt samassa tahdissa, kuin olen saanut elämänvoimaa esiin. Työ jatkuu, mutta sikiöaikainen osa minua on nyt integroitunut ja työ siltä osin päättynyt.

IMG_1646

Matka addiktion taakse

IMG_1137

Onko sinullakin historiaa addiktioiden parissa? Oletko kuten minä käynyt läpi jo useamman riippuvuuden ja ihmetellyt, miten niiden ikeestä pääsisi irti? Koitan nyt viimein löytää vastauksia riippuvuuskysymyksiin ja antaa oman kehon opastaa perille.

 

“Haluan pistää jotain suuhun, nopeasti, mieluiten jotain makeaa.” Kun kyse on pakonomaisesta tarpeesta saada jotain ja mieluiten äkkiä, jotta tapahtuisi jonkinlaista helpotusta, on kyse riippuvuudesta. Turha kuvata tätä enempää, tunnet varmasti tämän kaiken itsekin.

 

Kun mielihalu itselläni seuraavan kerran iskee, olen valmiudessa. Tiedän, etten enää haluakaan toteuttaa sitä, mitä mielihalu minun pakonomaisesti haluaisi hetimiten tekevän. Aion tällä kertaa toimia toisin.

 

Etsin jostain rauhan ja tilan tehdä itsetutkiskelua. Käyn mieluiten makuulle. Keskityn ja rauhoitun siinä määrin kuin se on mahdollista.  Lähden tutkimaan mielihalua kehossa. On tosi vaikea keskittyä, mutta jatkan sinnikkäästi. Kysyn itseltäni, minne mielihalu sijoittuu. Mikä kohta kehossa huutaa: tyydytä tämä mielihalu, ihan heti! Itselläni se kohta löytyy alavatsalta.

 

Jään sinnikkäästi havainnoimaan sitä. Vähitellen pakottavat ajatukset alkavat hellittää, kun tutkin ja keskityn ainoastaan siihen kohtaan kehossa, mistä tämä kaikki halu kumpuaa. Tuntemus on voimakas ja säkenöivä. Kun toimintaan pakottavat ajatukset sen ympäriltä kaikkoavat, se alkaa olla ihan siedettävä tuntemus.

 

Seuraavaksi kysyn keholtani, mikä on tätäkin syvemmällä. Mistä tämä kaikki kumpuaa? Tunnen syvällä lantion seudulla voimakasta latausta. Hetki hetkeltä siitä leviää joka puolelle kehoa hyvin miellyttävä tuntemusaalto. Se yltää varpaista sormenpäihin ja leviää kehon joka sopukkaan. Jään nauttimaan pitkäksi aikaa ihmetellen ihanaa oloa.

 

Addiktioni on tällä kertaa selätetty. Olen täynnä uudenlaista tietoisuutta ja luovaa voimaa. Ihmettelen, oliko se todella tällaista… ikäänkuin lahjan saamista? Olen täynnä uteliaisuutta, mitä tulee tapahtumaan ensi kerralla. Toivon seuraavan kiusauksen tulevan pian. Addiktion alle ei kätkeytynyt tuskaa ja käsittelemättömiä haavoja, vaan sata kertaa ihanammat tuntemukset kuin mitä olisin saanut kokea, jos olisin tyydyttänyt himoni perinteisillä tavoilla.

 

Jatkan matkaa addiktion taakse ja uskon löytäväni lisää lahjoja piakkoin…

Paluu kohtuullisuuden tilaan

Nykymaailmassa ovat jotkut asiat menneet täysin päälaelleen.On luovuttu kohtuullisuudesta ja menty niin yli kaikkien äyräiden. Silloin kun luovutaan kohtuullisuudesta, häviää myös myötätunto; emme osaa hyväksyä toisia, mutta mikä pahinta: emme tunne aitoa myötätuntoa edes itseämme kohtaan. Näissä tilanteissa häviää mahdollisuus kehittyä.

Valtion tarkoituksena on luoda kansalaisille kohtuullinen tila toteuttaa itseään, kehittyä ja olla ihmisiä toinen toisilleen. Tarve on tilalle, jossa voi levätä, olla yhdessä ja nauttia terveellistä ravintoa.

Kun valtion prosesseja pyöritetään samoilla aineksilla vuodesta toiseen, tulos on aina sama. Kun asioita tarkastellaan vastakkain asettamalla, joko tai, on vain yksi totuus, yksi tapa, yksi mahdollisuus. Aloitetaan sama prosessi uudestaan ja uudestaan (esimerkiksi saatetaan aloittaa sota aina muutaman vuosikymmenen välein).
Kun prosessista poistetaan jotain tai/ja lisätään jotain, tulos muuttuu.

Aina on kuitenkin olemassa kolmas tie. Se pitää vain löytää ja sitä pitää käyttää. Se löytyy kun vapautetaan mielikuvitus ja oma ajattelu kontrollin kahleista. Se löytyy, kun kannatellaan tilaa jossa löytyy rohkeus elää. Siinä tilassa on olemassa myös kohtuullisuus, vastuu ja myötätunto.

Kirjoittajat: Jutta & Tuure

Hyppyjä poissaolosta läsnäoloon

IMG_1434

Joskus kun haluaa tutkia itseään ja asemoida sen, millaisessa mielentilassa tai tietoisuudessa elämäänsä elää, voi olla hyvä tutkia polariteettiparia, jonka toisessa päässä on äärimmäinen läsnäolo ja toisessa päässä totaalinen poissaolo.

Jos katson sitä päätä, johon liittyy vain poissa olemista, löydän tämän hetken ja todellisuuden torjuntaa, yritän kenties mielessäni vääristellä todellisuutta ja näin ollen petkutan itseäni. Silloin olen myös jumissa vain yhteen totuuteen tai johonkin uskomukseen, jonka seurauksena lukitsen mieleni ja tuomitsen kaiken erilaisuuden.

Voisi luulla, että tämän tyyppisestä olotilasta on vaikea siirtyä suoraan läsnäoloon. Siihen ei kuitenkaan tarvita mitään muuta kuin, että pysähtyy ja keskeyttää ajattelunsa. Nostaa päänsä ja ottaa käyttöön uteliaisuuden: näkee ja kuulee, jotta oppisi ja oivaltaisi. Valitsee asioita avoimella mielellä ja ohjaa yhä uudelleen ajatuksiaan myönteisempään suuntaan.

Mitä jos poissaolo on edennyt niin vakavaksi, että huomaa olevansa täysin tunteeton ja eristäytynyt. Mistä voi löytää läsnäolon hengen, jos on täysin jumissa egoonsa ja jäädyttänyt tunteensa?

Ensimmäinen askel voisi olla täysin konkreettinen päätös, että tämä olotila on nyt määrä lopettaa. Silloin syntyy ei-tietämisen tila, sillä ei ole olemassa valmiita vastauksia, miten sen lopettaisi. Ei-tietämisen tilan, kun hyväksyy, alkaa ihmeellisellä tavalla tapahtua. Maailmankaikkeus tarjoaa jotain tunteettomuudesta herättävää, jos haluaa kuunnella ja odottaa kärsivällisesti.

Poissaolevuuden ytimessä on pelko, joka lukitsee ihmisen tahtotilan johonkin, joka aiheuttaa esteen ja tekee vähitellen toimintakyvyttömäksi. Useimmat turvautuvat vielä kaupan päälle omaan jääräpäisyyteensä, jolloin harhaan ajautuminen on lähes väistämätöntä.

Taas tulee vain ottaa ensimmäinen askel kohti rohkeampia valintoja ja tehdä oma päätös olla avoin ja yrittää luottaa johonkin asiaan tai ihmiseen. Oman jääräpäisyytensä kun näkee, niin ymmärtää, että sen kannattaa antaa transformoitua päättäväisyydeksi ja suunnata ajatuksensa johonkin rakentavaan toimintaan. Kun toimii kokonaisuudesta käsin ja samalla oman intohimonsa siivittämänä, löytää aina sellaista toimintaa, joka palvelee itseä ja muita.

Pahimmillaan poissaoleva elämäntyyli johtaa siihen, että alkaa luoda muureja itsensä ja muiden välille. Kaikki syy on toisissa ja itse ei ota vastuuta mistään. Tästä ei ole pitkä matka sotaisaan tai väkivaltaiseen asenteeseen, joka hajottaa ja tuhoaa kaiken eteen sattuvan.

Tie pois tämän kaltaisesta poissa olosta on pitkä ja raskas. Se vaatii paljon työstämistä, rakkautta ja anteeksi antoa itselleen ja muille. Kun on paljon tuhottu, tarvitaan selkeyttä uuden toivon ja suunnan löytämiseksi. Tarvitaan vahvaa vastuun kantoa ja kykyä rakentaa yhdessä toisten kanssa jotain tuhotun tilalle.

Perustuu U-teorian kehittäjän, Otto Scharmerin siivittämiin ajatuksiin

Ollin kanssa ostoksilla

IMG_1421

Olen päättänyt tästä päivästä lähtien syödä vain sellaista, mikä on keholleni hyväksi. Olen alkanut tiedostaa ruokaa ilosta käsin. Mikä saa kehoni ja mieleni iloiseksi, mistä saan pitkäkestoista mielihyvää ja mitä saan syödä vapaasti juuri sen verran ja silloin, kun kehossa hyvältä tuntuu?

Kutsuin ruokaostoksille mukaani Ollin. Hän on pitkänhuiskea, erittäin terveen oloinen kaveri, joka on selättänyt kunnon ruoalla sekä MS-taudin että astman. Olin saanut ystävältä vinkin, että hänen arvioihinsa on luottamista ja niinpä astelimme vakkarikauppaani.

Oli outoa pysähtyä pitkäksi aikaa jokaisen yleensä hyllystä noin vain koriin siirtämäni tuotteen kohdalle ja jäädä yhdessä tutkimaan, mitä siinä oikein pienellä präntillä lukee. Taisin siinä kokea koko tunnekirjoni ja aloin löytää piilossa ollutta salaista vaistoani, kun tutkimme hunajat, suklaat, hillot, leivät ja vihannekset. Ihmettelimme tofut, juustot, maidot ja jäätelöt, eikä kohta ollut enää mitään kysymyksiä jäljellä.

Nyt tiedän, mitä aion jatkossa ostaa ja suuhuni pistää. En enää erehdy nappaamaan kärryyni mitään uutuustuotteita tutkimatta ensin E-alkuisia koodeja. Niistä on aika helppo päästä eroon. Löysin Ollin kokemusten inspiroimana vihdoin vahvan motivaation jättää valkoisen sokerin lopullisesti hyllyyn. Avasin silmäni näkemään sen, mikä kaupassa on rikasta, aitoa ja satsaamisen arvoista.

Kaipuun kraateri

www.maailmanmatkaaja.fi

Heräsin toissayönä niin kovaan emotionaaliseen kipuun, että tuskan irvistykseen vääntynyt naamani oli revetä liitoksistaan. Olin tipahtanut kraateriin, jota olen koko elämäni ajan vältellyt. Se kraateri, josta olen saanut tietoa kaivatessani tai janotessani jotakin, on syntynyt jo vauvana. Se on syntynyt väärinkäsityksestä, kun luulin että rakkaus on jotain, mitä muut ihmiset minulle antavat. Näin iso ja tuskallista tyhjää täynnä oleva kraateri oli muodostunut rakkauden kaipuustani, jota yritin täyttää kaikenlaisilla keinotekoisilla konsteilla.

Vaikka olin kuljettanut rekkalasteittain koulussa ja harrastuksissa jaettavia tunnustuksia ja numeroita kraateriin, se ei riittänyt. Vaikka nuoruudessa bailasin ja keräsin kannuksia miesten kaatajana, se ei riittänyt. Vaikka nuorena aikuisena tein töitä kuin hullu, opiskelin ja sain ammatin, ei kraateri juurikaan täyttynyt. Vaikka perustin ihanan oman perheen, sain lapset ja luulin keski-ikään ehtiessäni löytäneeni onneni, en saanut kaipuutani sammumaan. Vaikka löysin läsnäolon ihanuuden ja työstin itseäni ahkerasti eri tilanteissa, aina tipahdin välillä oloon, jossa kraateri muistutti kolealla olemassaolollaan.

Luotan, että olen jo ennen syntymääni saanut täyden oikeuden olla aina rakastettu, arvokas ja hyvä ihminen. Väärinkäsitykseni on vain väärinkäsitys, jonka voin nyt oikaista. Se on vauvan tulkinta elämästä, perususkomus, jonka voin korjata nyt, kun sen niin kivuliaasti tiedostan. Minun ei tarvitse enää hamuta seksiä, toisten ihmisten hyväksyntää tai ihailua, ruokaa, saavutuksia tai erilaisia kokemuksia, voidakseni olla rakastettava, rakkaudessa elävä ja arvokas ihminen.

Laitan silmät kiinni ja käyn katsomassa kraateria. Se on pienentynyt kymmenesosaan alkuperäisestä. Saan valtavan sisäisen mielihyvän tunteen, kun tiedän että pian sitä ei enää ole ja voin aina nauttia ja iloita siitä, että minä olen minä.

Kasvu itsearvostukseen

IMG_1321Olin juuri retriitissä, jossa pohdimme kiltteyttä ja päästimme irti liiasta ja vääränlaisesta kiltteydestä. Pohdiskelen tässä sitä, että mistä kiltteydestä päästin irti ja minkälaista kiltteyttä minuun vielä retriitin jälkeen jäi.

Luotan päästäneeni irti sellaisesta kiltteydestä, jonka alle tukahdutin aina oman tahtoni, uhrauduin ja annoin toisen edun nimissä (sellaisena kuin sen itse tulkitsin) itselleni epämieluisten asioiden tapahtua. Päästin irti kiltteydestä, joka kumpusi pelosta ja miellyttämisen halusta. Pelkäsin, ettei minua hyväksytä, jos en taivu ja ole joustava. Halusin miellyttää, kun luulin että minusta tykätään enemmän, jos en asetu poikkiteloin koskaan. Olen ollut riippuvainen toisten tykkäämisestä, ja laimeakin hyväksyntä on riittänyt minulle oikein hyvin.

Tämä kaikki oli spasmina selässäni, vasemman lapaluun alapuolella, josta se säteili niskaan. Koko neljä päivää pehmitin aluetta hiljentyen, liikkuen, tiedostaen ja toisiin peilaten. Aloin löytää valtavaa voimaa, joka oli ollut kahlehdittuna tämän kiltteyden voiman alle.

Mikään tällainen työskentely ei olisi mahdollista ilman vahvaakin vahvempaa rakkauden tilaa. Siinä sain kellua ja siihen luottaa, kun kiltteyden spasmi alkoi vähitellen sulaa ja hellittää otettaan.

Sukeutuiko minusta nyt ilkeä, tuhma ja paha ihminen, joka talloo suoruudellaan kaikki heikot ja kiltit ketoon? Ei tietenkään. Nyt huomaan, että minussa on avautunut portti ottaa saman tien puheeksi kaikki asiat, jotka mieltäni vaivaavat. Sillä tavalla olen rohkea, että en pidä enää ikäviäkään aiheita poissa pöydältä vain pelon tähden vaan haastan ne esiin. Opettelen tekemään sitä ottaen huomioon toisen, etten loukkaisi vaan toisin vain asiat päivänvaloon ja käsittelyyn, hyväksyen ja vastaanottaen rohkeasti kaikki syntyvät reaktiot. Voin käyttää uutta voimaani asettaessani rajat ja pitäessäni niistä kiinni. Minulle ei ole enää ”ihan sama”, mitä minulle tapahtuu, vaan arvostan itseäni.

Elämän tarkoitusta etsimässä

IMG_1287

Tuon tähän kuusi eri polariteettiparia, jotka valaisevat ihmisen elämän erilaisia näkökulmia. Kun niitä lukee, niin ymmärtää, että yksi näkökulma ei riitä, vaan tarvitaan aina toinenkin. Monesti tunnistamme niistä vain toisen, jolloin toinen on näkymätön ja tarvittava tasapaino puuttuu. Silloin olemme yksipuolisia ja joudumme ennen pitkää umpikujaan. Jumista on mahdollista löytää tie ulos, kun alamme nähdä pimennossa olevaa polariteettia.

 

Yksilöllisyys

On tosi ihanaa oppia olemaan yksilöllinen ja oma ainutlaatuinen itsensä. Voi olla yksin ollessaan tyytyväinen itseensä, tuntea oman vastuunsa ja samalla voi luottaa itseensä. Olen juuri tällainen ja riitän.

Toki tässä olossa on omat vaaransa. Jos sukellan sinne liian voimakkaasti, saatan eristäytyä liikaa muista, jolloin syntyy muuri itseni ja toisten välille. Pelätessäni yhteyttä ja riippuvuutta toisiin, en näe metsää puilta, enkä ota vastaan mitään palautetta, joten olen pian ansassa.

Jos onnistun välttämään yksinäisyyden ja eristäytymisen, niin tässä olotilassa saavutan kestävää itsekunnioitusta ja opin arvostamaan itseäni. Tiedän tosi monessa kohdassa, että osaan ja pystyn ihan mihin vain jolloin olen oman tarkoitukseni jäljillä jatkuvasti.

 

Yhteisöllisyys

Ollessani jonkun yhteisön tasavertaisena jäsenenä saan parhaiten tietoa siitä, kuka oikein olen. Tunnen olevani ihan oikeasti olemassa ja ihmissuhteet ravitsevat sisintäni.  Jos itse uskallan olla suora ja avoin, saan paljon tärkeää palautetta toisilta siitä, millainen oikein on sisäinen itseni.

Ryhmässä tai yhteisössä on aina kuitenkin omat lainalaisuutensa ja sääntönsä. Niiden orjallinen noudattaminen ei ole viisasta. Jos pelkään joutuvani ryhmän ulkopuolelle tuomituksi yksinäisyyteen, niin annan ryhmän ajatella puolestani ja unohdan oman yksilöllisyyteni ja ainutlaatuisuuteni. Silloin olen pian riippuvainen ryhmän jäsenten hyväksynnästä.

Tällaista tragediaa ei pääse syntymään, jos tiedostan ryhmässä ollessani sitä, miten keskinäinen riippuvuus parhaiten palvelee yksilöitä ja keksin sellaisia ratkaisuja, joissa kaikki voittavat.

 

Yksilöllisyys + yhteisöllisyys

Vahvoista yksilöistä koostunut yhteisö on tervehenkinen mahdollistaja kaikenlaiselle kehitykselle.

***

Vapaus

Ihmisenä olen täysin vapaa tekemään, mitä haluan. Minulla on valtavat määrät vaihtoehtoja, joiden välillä teen aktiivisesti valintoja. Voin halutessani aina valita itselleni myönteisiä asioita, jotka edistävät elämäni rikastumista. Toki vastaan myös seurauksista itse.

Riskinä on joskus se, että käytän vallattomasti ja vastuuttomasti vapauttani väärin. Silloin myös pelästyn ja saatan alkaa paeta koko vapautta. Saatan jopa pelätä, että se voi tuhota minut. Siinä tilassa suljen aina erilaiset vaihtoehdot liian nopeasti pois ja huomaan pian junnaavani paikoillani.

Onneksi voin milloin tahansa taas muistaa olevani täysin vapaa ja alkaa rakentaa enemmän itseni kaltaista elämää. Riippuu täysin itsestäni, mitä teen. Olen oman elämäni pomo.

 

Väistämättömyys

Universumi on mielenkiintoinen paikka elää. Täällä on selvästi tiettyjä luonnon lakeja ja voimia, jotka toimivat aina ja kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi se, ettei tehtyä saa koskaan tekemättömäksi tai jos olen tehnyt jotakin niin sanotusti väärin, niin joudun aina lopulta vastuuseen seurauksista. Vaikken näekään koko kuviota täysin selvästi, voin luottaa siihen, että olen liitoksissa näihin voimiin ja lakeihin.

Jos liikaa pohdin paikoilleen elämäni kudelmaa, saatan joskus erehtyä pelkäämään fatalistisesti, että kaikki on jo ennalta määrätty. Mitä minä turhaan pyristelen täällä, kun kaikki tulee tehdyksi ihan itsestään ja kohtaloni tiedetään jo syntyessäni? Niinä hetkinä saatan kokea oloni ahdistuneen alistuneeksi.

Joskus, kun en muista lainalaisuuksien olemassa oloa, niin taistelen Don Quijoten lailla tuulimyllyjä vastaan ja yritän muuttaa sellaista, minkä kuuluu olla muuttumaton. En koskaan meinaa muistaa, ettei ihmistä tarvitse yrittää muuttaa muuksi. Jos en hyväksy sitä, millaiseksi hänet on tarkoitettu, teen väkivaltaa yrittäessäni vääntää häntä toisenlaiseksi.

Voisin näinä hetkinä muistaa, että on olemassa jatkuvuus jolle ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tämä väistämätön kehityksen kulku avautuu vasta pitemmän aikaperspektiivin valossa. Voin luottaa suuremman kuvan lujuuteen ja viisauteen.

Vapaus + väistämättömyys

Vapaa ihminen, joka hyväksyy väistämättömät lainalaisuudet, pystyy toteuttamaan itseään niin yhteisössä kuin yksilönäkin.

***

Kutsumus

Tänäkin päivänä kuulen itseni joskus sanovan: ”Minulla on unelma”. Minulle on selvinnyt, mikä kutsuu päivittäin pakertamaan ja siinä työskennellessäni koen, että elämälläni on tarkoitus ja suunta. Minulla on paljon tavoitteita ja kuljen määrätietoisesti niitä kohti.

Huomaan tässäkin joskus olevan erinäisiä vaaroja. Joskus pelkään, että ilmaantuu jokin este tai harhatie, jonka takia en voi toteuttaa kutsumustani. Silloin mietin vain ja ainoastaan kulloistakin tavoitetta ja joudun yksiraiteiseen mieleeni. Siinä käy niin, että tarkoitus pyhittää keinot ja joudun selittelemään kotipoissaolojani ja sitä, miksen saa kunnolla nukutuksi. Joskus tiedostan myös, että jos menen yksiraiteisuudessani vielä pidemmälle, tulen leimatuksi fanaatikoksi. Tavoite muuttuu pyhäksi asiaksi ja tulevaisuudessa on jotain parempaa kuin nykyhetkessä. Silloin saan paljon elämätöntä elämää aikaiseksi ja pahimmillaan en ole edes tyytyväinen, kun vihdoin pääsen tavoitteeseeni.

Tottahan on olemassa suurempi tarkoitus, jonka takia olen syntynyt ja jota kohti olen menossa. Täytyy vain muistaa olla kaikin tavoin kohtuullinen ja kärsivällinen tässä matkan varrella.

 

Nykyhetki

Olen läsnä olevan hetken ihailija. Tässä hetkessä on ihan paras olla, koska silloin avautuu kokonainen perspektiivi kaikkeen käsillä olevaan. Tämä on täyttä elämää, kun arvostan ja nautin juuri nyt. Olen avoin ja antaudun mukaan tähän leikkiin kokonaan.

Hetkessä elämisessä ei kai ole mitään riskejä tai vaaroja? No on siinä kyllä se vaara, että pelkään eksymistä ja lähden ajelehtimaan näkemättä sitä kokonaisuutta, jossa elämäni tällä hetkellä on. En löydä elämän tarkoitusta ja etsinkin vain koko ajan uutta suuntaa, kun en tiedä minne olen menossa. Näin ollen ei synny oikein mitään pysyvää ja tunnen kuin en olisi saavuttanut elämässäni mitään.

Jos kuitenkin pysähdyn välillä katsomaan läsnä ollen koko elämääni ja saan elämäni eri mahdollisuudet näkyviin, niin löydän vähitellen rohkeita valintoja tehden merkityksellisen tien, jota kulkea tässä hetkessä.

Kutsumus + nykyhetki

Kutsumuksensa tiedostava ihminen voi olla vapaasti tässä ja nyt, sekä palvella yhteisöään yksilönä.

***

Rakkaus

Rakkaus on pyyteetön tila. Siinä on niin paljon tutkimista ja silti sitä ei tyhjentävästi opi kuvailemaan koskaan. Rakkaudelliset suhteet täyttävät kaikki tarpeeni, kun ne ovat täysin pyyteettömiä eli ei ole asetettu mitään ehtoja. Saan elää luottaen siihen, että minut hyväksytään myös sellaisissa tilanteissa, kun minua on vaikea rakastaa. Tällainen rakkaus ei sido minua millään lailla eikä sitä tarvitse millään toimilla ansaita. Rakkaudellinen ilmapiiri on tunnistettavissa siitä, että siinä ei ole lainkaan pelkoa.

Voi rakkaudenkin kanssa mokata. Käsitän rakkauden joskus suorituksiksi, jolloin siinä ei ole paikalla hyväksyvää lämmintä ilmapiiriä vaan suoritukseni kumpuavat hylätyksi tulemisen tai menettämisen pelosta tai väärinkäsityksestä. Silloin voin ylen määrin lelliä jotakuta, olla liian sentimentaalinen, lankean falskiin nöyristelyyn tai menen jatkuvasti toisen tontille. Silloin saatan käyttää toisen rakkautta hyväksi, enkä huomioi hänen motiivejaan. Hyvää tarkoittamalla menen monesti metsään ihan ryskyen.

Rakkaus kuitenkin on anteeksi antavainen. Huomaan ihan itse, kun menee pahasti vikaan ja nöyrryn pyytämään anteeksi muilta ja ennen kaikkea itseltäni. Mokan korjaaminen tuo rakkauteen uuden sävyn ja syvyyden.

 

Oikeudenmukaisuus

Luottamus on ansaittava. Kun muistan tehdä aina sen, minkä lupaan ja lupaan vain sen, minkä voin pitää, niin ansaitsen pikkuhiljaa luottamusta. Silloin ympäristöni kokee minut oikeudenmukaiseksi. Tästä seuraa sekin, että minua kohdellaan oikeudenmukaisesti. Eli saan sitä mitä itsekin annan ja siitä syntyy tasapaino. Yhteiskunnan tasolla oikeudenmukaisuutta on se, että pyritään saamaan mahdollisimman monelle ihmiselle suurinta mahdollista hyvää ja kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Jos oikeudenmukaisuudessa ei ole läsnä lainkaan rakkautta, se pohjautuu pelkoon ja niin siitä tulee vain tyhjää puhetta, jossa ei oteta huomioon todellista tilannetta. Pelkään epätäydellisyyttä ja vääryyttä, ehkä sitä, että olen itse pohjimmiltani paha ja epärakastettava. Silloin moralisoin helposti muita. Moraalisaarnat kuitenkin vain syyllistävät, tuhoavat ja lisäävät pahaa oloa, eikä kenelläkään ole voimia oikeasti puuttua korjaavasti ongelmallisiin asioihin.

Oikeudenmukaisuus on asia, josta tulee aina keskustella, sillä jokainen ihminen kokee sisimmässään, kun sitä rikotaan. Mitä sinnikkäämmin eletään jokaisen aidon sisimmän viitoittamaa tietä, sen paremmin oikeus ja kohtuus maailmassa säilyvät.

Rakkaus + oikeudenmukaisuus

Pyyteetöntä rakkautta harjoittava yksilö on vapaa toteuttamaan itseään ja ihmisyhteisöt luottavat häneen ja hänen työhönsä.

***

Spontaanisuus

Olen vuosi vuodelta löytänyt itsestäni koko ajan enemmän uutta. Minulla on sisäisiä voimavaroja paljon syvemmällä kuin olisin koskaan voinut aavistakaan. Jokaisella ihmisellä on koskemattomia voimanlähteitä, joihin saa vähän otetta siinä vaiheessa, kun taas innostuu. Näin löytäessäni innostuksen, osaan luoda jotain uutta, kunhan luotan vaistoihini.

Kääntöpuolella tässä on sellainen spontaani innostus, josta järki jää kokonaan pois. Silloin pelkään ihan tavallisen ihmisen elämää ja arki unohtuu niin pahasti, että se haittaa jo kaikkea. Saatan myös sortua liialliseen idealistiseen ihanteellisuuteen, jolloin tunne ei kohtaa mitään konkreettista, maanläheistä. Silloin se johtaa vain illuusioon, enkä saa innostustani siirrettyä muille. Tämä taas tipauttaa pettymykseen, joka estää onnistumisen ilon ja muut tunteet taas pitkäksi aikaa.

Tästä vaarasta huolimatta aion yhä uudestaan kaivautua luovuuteni lähteille, sillä luovuuden hurmassa tunnen olevani onnellinen. Se on parasta itseni toteuttamisen aikaa, jolloin vapautan itsessäni olevaa parasta potentiaalia muidenkin käyttöön. Annan uudestaan ja uudestaan itseni mennä täysillä kohti uusia, rikastuttavia sfäärejä.

 

Rakenteellisuus

Vaikeita ja monimutkaisia asioita on usein mahdoton ymmärtää, ellei saa niitä järjestettyä jotenkin konkreettiseksi, aistein todennettavaksi järjestelmäksi tai rakenteeksi. Silloin ymmärrän helpommin ilmiön tarkoituksen ja voin taas luottaa, että maailma on ihan järjellinen systeemi. Tällaiset konkreettiset rakenteet auttavat luomaan jotain stabiilia ja jatkuvaa. Kun voi ennustaa joitakin asioita ennalta, niin voi rakentaa uutta, mikä sopii yhteen tähän samaan systeemiin.

Vaarana on kuitenkin liiallinen järkeistäminen. Pelkona pohjalla on kaaoksen pelko. Jos systeemistä tulee liian suljettu, se alkaa estää uusia mahdollisuuksia ja kuolee omaan mahdottomuuteensa. Pitää aina muistaa valpastua, jos jossain systeemissä tai rakenteessa on liikaa laitostumista ja virkavaltaisuutta. Silloin itse järjestelmästä on luotu jumala, jolloin se ei enää palvele tarkoitustaan.

Järjestelmiä ei kannata kuitenkaan jättää kokonaan luomatta, sillä ne palvelevat sen aikaa kuin on tarpeen. Ne tarvitaan sen hetkisen päättelyketjun tueksi ja systeemi antaa vastauksen moniin elintärkeisiin kysymyksiin.

Spontaanisuus + rakenteellisuus

Ihminen, joka vapaasti ja innostuneesti luo jatkuvasti uutta, onnistuu laatimaan myös sopivat rakenteet, jotta luomukset voivat tarjota jatkuvuutta ja tietynlaista turvaa. Hän myös auttaa rohkeasti romuttamaan sellaiset systeemit, jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneet.

***

Keho

Olen olemassa maapallolla fyysisesti, eläinkunnan yhtenä osana, sidoksissa aikaan ja paikkaan. Minä saan maailmasta tietoa aistieni välityksellä, kun kosketan jotakin, kuulen linnun laulua, haistan lähellä olevan meren tai näen elävän olennon liikkuvan. Jos herkistän kaikki aistini, myös sen kuuluisan kuudennen aistin, voin saada paljon sellaistakin tietoa, mitä perusaistit eivät täysin todenna.

 

Joskus käyn kehoni kanssa niin mielenkiintoista matkaa, että lukkiudun aistillisuuteen täysin. Nautin kehon kautta saatavista asioista täysillä, ja unohdan ajattelun tärkeyden kokonaan. Taustalla saattaa olla pyrkiminen hengissä pysymiseen hinnalla millä hyvänsä ja näin ollen energianlähteenä käytökselle on kuolemanpelko. Saatan mennä jossain kohtaa kohtuuttomuuteen, vaikkapa palvellen itsepäisesti vain fyysisiä tarpeitani lyöden laimin kaikkia muita pyrkimyksiäni.

Ahkerassa aistimisessa on hyvää se, että opin kehoa kuuntelemalla suunnistamaan elämässä siihen suuntaan, mikä tuntuu hyvältä. Keho tietää, milloin joku juttu on paras jättää pois. En ehkä ymmärrä kaikkia kohtaamiani asioita, mutta voin silti luottaa, että ne tulevat kunnolla kohdatuiksi, kun kuljen aistit auki. Tiedän olevani tarkoituksenmukaisessa suunnassa, kun kaikki aistini vahvistavat hyvän olon viestiä.

 

Mieli

Voin ajatella sellaistakin, mitä ei ole edes olemassa tässä ajassa. Mielikuvituksen avulla voin lentää minne vain kokemaan ja tuntemaan jotain täysin ennen kokematonta. Ajatuksilla luon uutta todellisuutta ja mielen elämää.

Vaarana on sortua liian abstraktiin ajatteluun, jolla ei ole mitään kosketuspintaa kokemukseen. Taustalla on silloin olemassaolon pelko. Yritän kuumeisesti ajatella itseni pois tästä hetkestä, jottei minulle paljastuisi, etten koe olevani olemassa. Silti ajattelemalla en saavuta kokemusta olemassa olosta. Saatan myös yrittää pakottaa todellisuutta älyllisiin kategorioihin, joihin se ei mahdu. Ahdasmielisyys väijyy aina kulman takana, kun yritän ajatella ihannetta valmiiksi yksin, kokeilematta sitä käytännössä.

Ilman ajatuksia, maailmaa ei kuitenkaan olisi edes olemassa, sillä ajatuksesta lähtee liikkeelle kaikki se, mitä olemme yhdessä maailmassamme saavuttaneet. Kaikki saavutuksemme eivät ole kuitenkaan kovin kaunista katseltavaa ja siksi on tärkeä tiedostaa myös historian tapahtumia, jottemme toistaisi samoja virheitä yhä uudestaan. Vain ajattelemalla voi tuntematon tulla kunnolla näkyviin ja maailma muuttua. Syvällinen ajattelu tuottaa todellista täyttymystä ja vie maailmaa kohti niitä parhaita ideoita, jotka auttavat koko ihmiskuntaa kasvamaan henkisesti.

Keho + mieli

Kehossaan läsnäoleva yksilö tietää intuitiivisesti milloin antaa pääpainon kehon tuntemuksille ja milloin käyttää mieltään palvellessaan ihmiskuntaa pyyteettömästi.

 

Kirjoitettu Suomessa 80-luvulla vierailleen filosofin Roy Colbyn esityksestä tehtyjen muistiinpanojen pohjalta.

Ihmeellinen mieli

http://www.theplaidzebra.com/jacob-is-17-years-old-autistic-and-on-his-way-to-getting-a-phd-in-theoretical-physics/

http://www.theplaidzebra.com/jacob-is-17-years-old-autistic-and-on-his-way-to-getting-a-phd-in-theoretical-physics/

Olen äärimmäisen kiitollinen sille opettajalle, joka kertoi silmät loistaen Ihmeellinen mieli -kirjasta opettajanhuoneessa, kun pohdimme oppilaiden motivoitumista opiskeluun. Se, että yksi äiti ei suostunut uskomaan pedagogien ja muiden asiantuntijoiden arvioita oman lapsensa taidoista, pelasti yhden poikkeuksellisen lahjakkaan ihmisen elämän. Tuo ihminen on nyt yliopistotutkija ja -opettaja ja hänen povataan tekevän elämänsä aikana vielä suurempia löytöjä kuin mitä Einstein ja Newton yhteensä.

 

Jake Barnett oli lapsena täysin autistinen. Hän ei herännyt edes vilkaisemaan, kun kaverisynttäreillä muut lapset kiljuivat ilosta Pluto-hahmolle eivätkä lukuisat terapeutit saaneet tempuillaan häntä työskentelemään juuri minkään taidon parissa. Häntä kiinnosti vain ruutukuvioiden ja tähtien tuijottaminen sekä valon ja varjojen katselu. Ennuste kuului, että 16-vuotiaana hän ei onnistuisi sitomaan edes kengännauhojaan. Lukeminen, laskeminen tai kirjoittaminen eivät tulisi olemaan hänen vahvuuksiaan.

 

Äiti oli varma siitä, että pojan päässä oli enemmän liikennettä kuin mitä asiantuntijat uskoivat. Hän otti lapsensa pois amerikkalaisesta koulutussysteemistä ja väitti pystyvänsä kuntouttamaan pojan koulukuntoon. Kirja kertoo siitä, miten tuo kaikki tapahtui hyvin yksinkertaisilla ja maalaisjärkeen vetoavilla menetelmillä. Tarvittiin vain läsnäolon taitoa ja sitä, että lapsen luontaisia taitoja kuunneltiin ja tuettiin monin luovin tavoin.

 

Äidin vankkumaton usko poikansa lahjoihin kantoi lopulta niin pitkälle, että jo 9-vuotiaana poika kaipasi haasteekseen yliopistotason koulutusta. Hän hämmästytti niin opiskelijat kuin professoritkin teorioillaan ja kysymyksillään. Seuraavana vuonna hän hyppäsi seitsemän luokan yli ja aloitti opinnot. Pian hän oli yliopistolla töissä.

 

Kirjaa lukiessa sai itkeä, nauraa ja hämmästellä. Ihmeellinen tarina ja valtavan hyvin kirjoitettu kirja. Jake on edennyt urallaan ja hänestä löytyy hyviä videoita netistä.

 

Tässä hän selittää yliopisto-opiskelijoille jotain ongelmaa:

https://www.youtube.com/watch?v=_zpTmSf3NYs

 

Tässä hän on 12-vuotias ja äidin kanssa haastattelussa.

https://www.youtube.com/watch?v=hBW4S9xcTOk

 

Tässä hän puhuu Ted-puheen vuonna 2012

https://www.youtube.com/watch?v=Uq-FOOQ1TpE

 

Tässä hän ottaa 16-vuotiaana vastaan palkintoa Italiassa.

https://www.youtube.com/watch?v=_hdbvbLJ-20