Kaipuun kraateri

www.maailmanmatkaaja.fi

Heräsin toissayönä niin kovaan emotionaaliseen kipuun, että tuskan irvistykseen vääntynyt naamani oli revetä liitoksistaan. Olin tipahtanut kraateriin, jota olen koko elämäni ajan vältellyt. Se kraateri, josta olen saanut tietoa kaivatessani tai janotessani jotakin, on syntynyt jo vauvana. Se on syntynyt väärinkäsityksestä, kun luulin että rakkaus on jotain, mitä muut ihmiset minulle antavat. Näin iso ja tuskallista tyhjää täynnä oleva kraateri oli muodostunut rakkauden kaipuustani, jota yritin täyttää kaikenlaisilla keinotekoisilla konsteilla.

Vaikka olin kuljettanut rekkalasteittain koulussa ja harrastuksissa jaettavia tunnustuksia ja numeroita kraateriin, se ei riittänyt. Vaikka nuoruudessa bailasin ja keräsin kannuksia miesten kaatajana, se ei riittänyt. Vaikka nuorena aikuisena tein töitä kuin hullu, opiskelin ja sain ammatin, ei kraateri juurikaan täyttynyt. Vaikka perustin ihanan oman perheen, sain lapset ja luulin keski-ikään ehtiessäni löytäneeni onneni, en saanut kaipuutani sammumaan. Vaikka löysin läsnäolon ihanuuden ja työstin itseäni ahkerasti eri tilanteissa, aina tipahdin välillä oloon, jossa kraateri muistutti kolealla olemassaolollaan.

Luotan, että olen jo ennen syntymääni saanut täyden oikeuden olla aina rakastettu, arvokas ja hyvä ihminen. Väärinkäsitykseni on vain väärinkäsitys, jonka voin nyt oikaista. Se on vauvan tulkinta elämästä, perususkomus, jonka voin korjata nyt, kun sen niin kivuliaasti tiedostan. Minun ei tarvitse enää hamuta seksiä, toisten ihmisten hyväksyntää tai ihailua, ruokaa, saavutuksia tai erilaisia kokemuksia, voidakseni olla rakastettava, rakkaudessa elävä ja arvokas ihminen.

Laitan silmät kiinni ja käyn katsomassa kraateria. Se on pienentynyt kymmenesosaan alkuperäisestä. Saan valtavan sisäisen mielihyvän tunteen, kun tiedän että pian sitä ei enää ole ja voin aina nauttia ja iloita siitä, että minä olen minä.

Kasvu itsearvostukseen

IMG_1321Olin juuri retriitissä, jossa pohdimme kiltteyttä ja päästimme irti liiasta ja vääränlaisesta kiltteydestä. Pohdiskelen tässä sitä, että mistä kiltteydestä päästin irti ja minkälaista kiltteyttä minuun vielä retriitin jälkeen jäi.

Luotan päästäneeni irti sellaisesta kiltteydestä, jonka alle tukahdutin aina oman tahtoni, uhrauduin ja annoin toisen edun nimissä (sellaisena kuin sen itse tulkitsin) itselleni epämieluisten asioiden tapahtua. Päästin irti kiltteydestä, joka kumpusi pelosta ja miellyttämisen halusta. Pelkäsin, ettei minua hyväksytä, jos en taivu ja ole joustava. Halusin miellyttää, kun luulin että minusta tykätään enemmän, jos en asetu poikkiteloin koskaan. Olen ollut riippuvainen toisten tykkäämisestä, ja laimeakin hyväksyntä on riittänyt minulle oikein hyvin.

Tämä kaikki oli spasmina selässäni, vasemman lapaluun alapuolella, josta se säteili niskaan. Koko neljä päivää pehmitin aluetta hiljentyen, liikkuen, tiedostaen ja toisiin peilaten. Aloin löytää valtavaa voimaa, joka oli ollut kahlehdittuna tämän kiltteyden voiman alle.

Mikään tällainen työskentely ei olisi mahdollista ilman vahvaakin vahvempaa rakkauden tilaa. Siinä sain kellua ja siihen luottaa, kun kiltteyden spasmi alkoi vähitellen sulaa ja hellittää otettaan.

Sukeutuiko minusta nyt ilkeä, tuhma ja paha ihminen, joka talloo suoruudellaan kaikki heikot ja kiltit ketoon? Ei tietenkään. Nyt huomaan, että minussa on avautunut portti ottaa saman tien puheeksi kaikki asiat, jotka mieltäni vaivaavat. Sillä tavalla olen rohkea, että en pidä enää ikäviäkään aiheita poissa pöydältä vain pelon tähden vaan haastan ne esiin. Opettelen tekemään sitä ottaen huomioon toisen, etten loukkaisi vaan toisin vain asiat päivänvaloon ja käsittelyyn, hyväksyen ja vastaanottaen rohkeasti kaikki syntyvät reaktiot. Voin käyttää uutta voimaani asettaessani rajat ja pitäessäni niistä kiinni. Minulle ei ole enää ”ihan sama”, mitä minulle tapahtuu, vaan arvostan itseäni.

Elämän tarkoitusta etsimässä

IMG_1287

Tuon tähän kuusi eri polariteettiparia, jotka valaisevat ihmisen elämän erilaisia näkökulmia. Kun niitä lukee, niin ymmärtää, että yksi näkökulma ei riitä, vaan tarvitaan aina toinenkin. Monesti tunnistamme niistä vain toisen, jolloin toinen on näkymätön ja tarvittava tasapaino puuttuu. Silloin olemme yksipuolisia ja joudumme ennen pitkää umpikujaan. Jumista on mahdollista löytää tie ulos, kun alamme nähdä pimennossa olevaa polariteettia.

 

Yksilöllisyys

On tosi ihanaa oppia olemaan yksilöllinen ja oma ainutlaatuinen itsensä. Voi olla yksin ollessaan tyytyväinen itseensä, tuntea oman vastuunsa ja samalla voi luottaa itseensä. Olen juuri tällainen ja riitän.

Toki tässä olossa on omat vaaransa. Jos sukellan sinne liian voimakkaasti, saatan eristäytyä liikaa muista, jolloin syntyy muuri itseni ja toisten välille. Pelätessäni yhteyttä ja riippuvuutta toisiin, en näe metsää puilta, enkä ota vastaan mitään palautetta, joten olen pian ansassa.

Jos onnistun välttämään yksinäisyyden ja eristäytymisen, niin tässä olotilassa saavutan kestävää itsekunnioitusta ja opin arvostamaan itseäni. Tiedän tosi monessa kohdassa, että osaan ja pystyn ihan mihin vain jolloin olen oman tarkoitukseni jäljillä jatkuvasti.

 

Yhteisöllisyys

Ollessani jonkun yhteisön tasavertaisena jäsenenä saan parhaiten tietoa siitä, kuka oikein olen. Tunnen olevani ihan oikeasti olemassa ja ihmissuhteet ravitsevat sisintäni.  Jos itse uskallan olla suora ja avoin, saan paljon tärkeää palautetta toisilta siitä, millainen oikein on sisäinen itseni.

Ryhmässä tai yhteisössä on aina kuitenkin omat lainalaisuutensa ja sääntönsä. Niiden orjallinen noudattaminen ei ole viisasta. Jos pelkään joutuvani ryhmän ulkopuolelle tuomituksi yksinäisyyteen, niin annan ryhmän ajatella puolestani ja unohdan oman yksilöllisyyteni ja ainutlaatuisuuteni. Silloin olen pian riippuvainen ryhmän jäsenten hyväksynnästä.

Tällaista tragediaa ei pääse syntymään, jos tiedostan ryhmässä ollessani sitä, miten keskinäinen riippuvuus parhaiten palvelee yksilöitä ja keksin sellaisia ratkaisuja, joissa kaikki voittavat.

 

Yksilöllisyys + yhteisöllisyys

Vahvoista yksilöistä koostunut yhteisö on tervehenkinen mahdollistaja kaikenlaiselle kehitykselle.

***

Vapaus

Ihmisenä olen täysin vapaa tekemään, mitä haluan. Minulla on valtavat määrät vaihtoehtoja, joiden välillä teen aktiivisesti valintoja. Voin halutessani aina valita itselleni myönteisiä asioita, jotka edistävät elämäni rikastumista. Toki vastaan myös seurauksista itse.

Riskinä on joskus se, että käytän vallattomasti ja vastuuttomasti vapauttani väärin. Silloin myös pelästyn ja saatan alkaa paeta koko vapautta. Saatan jopa pelätä, että se voi tuhota minut. Siinä tilassa suljen aina erilaiset vaihtoehdot liian nopeasti pois ja huomaan pian junnaavani paikoillani.

Onneksi voin milloin tahansa taas muistaa olevani täysin vapaa ja alkaa rakentaa enemmän itseni kaltaista elämää. Riippuu täysin itsestäni, mitä teen. Olen oman elämäni pomo.

 

Väistämättömyys

Universumi on mielenkiintoinen paikka elää. Täällä on selvästi tiettyjä luonnon lakeja ja voimia, jotka toimivat aina ja kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi se, ettei tehtyä saa koskaan tekemättömäksi tai jos olen tehnyt jotakin niin sanotusti väärin, niin joudun aina lopulta vastuuseen seurauksista. Vaikken näekään koko kuviota täysin selvästi, voin luottaa siihen, että olen liitoksissa näihin voimiin ja lakeihin.

Jos liikaa pohdin paikoilleen elämäni kudelmaa, saatan joskus erehtyä pelkäämään fatalistisesti, että kaikki on jo ennalta määrätty. Mitä minä turhaan pyristelen täällä, kun kaikki tulee tehdyksi ihan itsestään ja kohtaloni tiedetään jo syntyessäni? Niinä hetkinä saatan kokea oloni ahdistuneen alistuneeksi.

Joskus, kun en muista lainalaisuuksien olemassa oloa, niin taistelen Don Quijoten lailla tuulimyllyjä vastaan ja yritän muuttaa sellaista, minkä kuuluu olla muuttumaton. En koskaan meinaa muistaa, ettei ihmistä tarvitse yrittää muuttaa muuksi. Jos en hyväksy sitä, millaiseksi hänet on tarkoitettu, teen väkivaltaa yrittäessäni vääntää häntä toisenlaiseksi.

Voisin näinä hetkinä muistaa, että on olemassa jatkuvuus jolle ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tämä väistämätön kehityksen kulku avautuu vasta pitemmän aikaperspektiivin valossa. Voin luottaa suuremman kuvan lujuuteen ja viisauteen.

Vapaus + väistämättömyys

Vapaa ihminen, joka hyväksyy väistämättömät lainalaisuudet, pystyy toteuttamaan itseään niin yhteisössä kuin yksilönäkin.

***

Kutsumus

Tänäkin päivänä kuulen itseni joskus sanovan: ”Minulla on unelma”. Minulle on selvinnyt, mikä kutsuu päivittäin pakertamaan ja siinä työskennellessäni koen, että elämälläni on tarkoitus ja suunta. Minulla on paljon tavoitteita ja kuljen määrätietoisesti niitä kohti.

Huomaan tässäkin joskus olevan erinäisiä vaaroja. Joskus pelkään, että ilmaantuu jokin este tai harhatie, jonka takia en voi toteuttaa kutsumustani. Silloin mietin vain ja ainoastaan kulloistakin tavoitetta ja joudun yksiraiteiseen mieleeni. Siinä käy niin, että tarkoitus pyhittää keinot ja joudun selittelemään kotipoissaolojani ja sitä, miksen saa kunnolla nukutuksi. Joskus tiedostan myös, että jos menen yksiraiteisuudessani vielä pidemmälle, tulen leimatuksi fanaatikoksi. Tavoite muuttuu pyhäksi asiaksi ja tulevaisuudessa on jotain parempaa kuin nykyhetkessä. Silloin saan paljon elämätöntä elämää aikaiseksi ja pahimmillaan en ole edes tyytyväinen, kun vihdoin pääsen tavoitteeseeni.

Tottahan on olemassa suurempi tarkoitus, jonka takia olen syntynyt ja jota kohti olen menossa. Täytyy vain muistaa olla kaikin tavoin kohtuullinen ja kärsivällinen tässä matkan varrella.

 

Nykyhetki

Olen läsnä olevan hetken ihailija. Tässä hetkessä on ihan paras olla, koska silloin avautuu kokonainen perspektiivi kaikkeen käsillä olevaan. Tämä on täyttä elämää, kun arvostan ja nautin juuri nyt. Olen avoin ja antaudun mukaan tähän leikkiin kokonaan.

Hetkessä elämisessä ei kai ole mitään riskejä tai vaaroja? No on siinä kyllä se vaara, että pelkään eksymistä ja lähden ajelehtimaan näkemättä sitä kokonaisuutta, jossa elämäni tällä hetkellä on. En löydä elämän tarkoitusta ja etsinkin vain koko ajan uutta suuntaa, kun en tiedä minne olen menossa. Näin ollen ei synny oikein mitään pysyvää ja tunnen kuin en olisi saavuttanut elämässäni mitään.

Jos kuitenkin pysähdyn välillä katsomaan läsnä ollen koko elämääni ja saan elämäni eri mahdollisuudet näkyviin, niin löydän vähitellen rohkeita valintoja tehden merkityksellisen tien, jota kulkea tässä hetkessä.

Kutsumus + nykyhetki

Kutsumuksensa tiedostava ihminen voi olla vapaasti tässä ja nyt, sekä palvella yhteisöään yksilönä.

***

Rakkaus

Rakkaus on pyyteetön tila. Siinä on niin paljon tutkimista ja silti sitä ei tyhjentävästi opi kuvailemaan koskaan. Rakkaudelliset suhteet täyttävät kaikki tarpeeni, kun ne ovat täysin pyyteettömiä eli ei ole asetettu mitään ehtoja. Saan elää luottaen siihen, että minut hyväksytään myös sellaisissa tilanteissa, kun minua on vaikea rakastaa. Tällainen rakkaus ei sido minua millään lailla eikä sitä tarvitse millään toimilla ansaita. Rakkaudellinen ilmapiiri on tunnistettavissa siitä, että siinä ei ole lainkaan pelkoa.

Voi rakkaudenkin kanssa mokata. Käsitän rakkauden joskus suorituksiksi, jolloin siinä ei ole paikalla hyväksyvää lämmintä ilmapiiriä vaan suoritukseni kumpuavat hylätyksi tulemisen tai menettämisen pelosta tai väärinkäsityksestä. Silloin voin ylen määrin lelliä jotakuta, olla liian sentimentaalinen, lankean falskiin nöyristelyyn tai menen jatkuvasti toisen tontille. Silloin saatan käyttää toisen rakkautta hyväksi, enkä huomioi hänen motiivejaan. Hyvää tarkoittamalla menen monesti metsään ihan ryskyen.

Rakkaus kuitenkin on anteeksi antavainen. Huomaan ihan itse, kun menee pahasti vikaan ja nöyrryn pyytämään anteeksi muilta ja ennen kaikkea itseltäni. Mokan korjaaminen tuo rakkauteen uuden sävyn ja syvyyden.

 

Oikeudenmukaisuus

Luottamus on ansaittava. Kun muistan tehdä aina sen, minkä lupaan ja lupaan vain sen, minkä voin pitää, niin ansaitsen pikkuhiljaa luottamusta. Silloin ympäristöni kokee minut oikeudenmukaiseksi. Tästä seuraa sekin, että minua kohdellaan oikeudenmukaisesti. Eli saan sitä mitä itsekin annan ja siitä syntyy tasapaino. Yhteiskunnan tasolla oikeudenmukaisuutta on se, että pyritään saamaan mahdollisimman monelle ihmiselle suurinta mahdollista hyvää ja kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Jos oikeudenmukaisuudessa ei ole läsnä lainkaan rakkautta, se pohjautuu pelkoon ja niin siitä tulee vain tyhjää puhetta, jossa ei oteta huomioon todellista tilannetta. Pelkään epätäydellisyyttä ja vääryyttä, ehkä sitä, että olen itse pohjimmiltani paha ja epärakastettava. Silloin moralisoin helposti muita. Moraalisaarnat kuitenkin vain syyllistävät, tuhoavat ja lisäävät pahaa oloa, eikä kenelläkään ole voimia oikeasti puuttua korjaavasti ongelmallisiin asioihin.

Oikeudenmukaisuus on asia, josta tulee aina keskustella, sillä jokainen ihminen kokee sisimmässään, kun sitä rikotaan. Mitä sinnikkäämmin eletään jokaisen aidon sisimmän viitoittamaa tietä, sen paremmin oikeus ja kohtuus maailmassa säilyvät.

Rakkaus + oikeudenmukaisuus

Pyyteetöntä rakkautta harjoittava yksilö on vapaa toteuttamaan itseään ja ihmisyhteisöt luottavat häneen ja hänen työhönsä.

***

Spontaanisuus

Olen vuosi vuodelta löytänyt itsestäni koko ajan enemmän uutta. Minulla on sisäisiä voimavaroja paljon syvemmällä kuin olisin koskaan voinut aavistakaan. Jokaisella ihmisellä on koskemattomia voimanlähteitä, joihin saa vähän otetta siinä vaiheessa, kun taas innostuu. Näin löytäessäni innostuksen, osaan luoda jotain uutta, kunhan luotan vaistoihini.

Kääntöpuolella tässä on sellainen spontaani innostus, josta järki jää kokonaan pois. Silloin pelkään ihan tavallisen ihmisen elämää ja arki unohtuu niin pahasti, että se haittaa jo kaikkea. Saatan myös sortua liialliseen idealistiseen ihanteellisuuteen, jolloin tunne ei kohtaa mitään konkreettista, maanläheistä. Silloin se johtaa vain illuusioon, enkä saa innostustani siirrettyä muille. Tämä taas tipauttaa pettymykseen, joka estää onnistumisen ilon ja muut tunteet taas pitkäksi aikaa.

Tästä vaarasta huolimatta aion yhä uudestaan kaivautua luovuuteni lähteille, sillä luovuuden hurmassa tunnen olevani onnellinen. Se on parasta itseni toteuttamisen aikaa, jolloin vapautan itsessäni olevaa parasta potentiaalia muidenkin käyttöön. Annan uudestaan ja uudestaan itseni mennä täysillä kohti uusia, rikastuttavia sfäärejä.

 

Rakenteellisuus

Vaikeita ja monimutkaisia asioita on usein mahdoton ymmärtää, ellei saa niitä järjestettyä jotenkin konkreettiseksi, aistein todennettavaksi järjestelmäksi tai rakenteeksi. Silloin ymmärrän helpommin ilmiön tarkoituksen ja voin taas luottaa, että maailma on ihan järjellinen systeemi. Tällaiset konkreettiset rakenteet auttavat luomaan jotain stabiilia ja jatkuvaa. Kun voi ennustaa joitakin asioita ennalta, niin voi rakentaa uutta, mikä sopii yhteen tähän samaan systeemiin.

Vaarana on kuitenkin liiallinen järkeistäminen. Pelkona pohjalla on kaaoksen pelko. Jos systeemistä tulee liian suljettu, se alkaa estää uusia mahdollisuuksia ja kuolee omaan mahdottomuuteensa. Pitää aina muistaa valpastua, jos jossain systeemissä tai rakenteessa on liikaa laitostumista ja virkavaltaisuutta. Silloin itse järjestelmästä on luotu jumala, jolloin se ei enää palvele tarkoitustaan.

Järjestelmiä ei kannata kuitenkaan jättää kokonaan luomatta, sillä ne palvelevat sen aikaa kuin on tarpeen. Ne tarvitaan sen hetkisen päättelyketjun tueksi ja systeemi antaa vastauksen moniin elintärkeisiin kysymyksiin.

Spontaanisuus + rakenteellisuus

Ihminen, joka vapaasti ja innostuneesti luo jatkuvasti uutta, onnistuu laatimaan myös sopivat rakenteet, jotta luomukset voivat tarjota jatkuvuutta ja tietynlaista turvaa. Hän myös auttaa rohkeasti romuttamaan sellaiset systeemit, jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneet.

***

Keho

Olen olemassa maapallolla fyysisesti, eläinkunnan yhtenä osana, sidoksissa aikaan ja paikkaan. Minä saan maailmasta tietoa aistieni välityksellä, kun kosketan jotakin, kuulen linnun laulua, haistan lähellä olevan meren tai näen elävän olennon liikkuvan. Jos herkistän kaikki aistini, myös sen kuuluisan kuudennen aistin, voin saada paljon sellaistakin tietoa, mitä perusaistit eivät täysin todenna.

 

Joskus käyn kehoni kanssa niin mielenkiintoista matkaa, että lukkiudun aistillisuuteen täysin. Nautin kehon kautta saatavista asioista täysillä, ja unohdan ajattelun tärkeyden kokonaan. Taustalla saattaa olla pyrkiminen hengissä pysymiseen hinnalla millä hyvänsä ja näin ollen energianlähteenä käytökselle on kuolemanpelko. Saatan mennä jossain kohtaa kohtuuttomuuteen, vaikkapa palvellen itsepäisesti vain fyysisiä tarpeitani lyöden laimin kaikkia muita pyrkimyksiäni.

Ahkerassa aistimisessa on hyvää se, että opin kehoa kuuntelemalla suunnistamaan elämässä siihen suuntaan, mikä tuntuu hyvältä. Keho tietää, milloin joku juttu on paras jättää pois. En ehkä ymmärrä kaikkia kohtaamiani asioita, mutta voin silti luottaa, että ne tulevat kunnolla kohdatuiksi, kun kuljen aistit auki. Tiedän olevani tarkoituksenmukaisessa suunnassa, kun kaikki aistini vahvistavat hyvän olon viestiä.

 

Mieli

Voin ajatella sellaistakin, mitä ei ole edes olemassa tässä ajassa. Mielikuvituksen avulla voin lentää minne vain kokemaan ja tuntemaan jotain täysin ennen kokematonta. Ajatuksilla luon uutta todellisuutta ja mielen elämää.

Vaarana on sortua liian abstraktiin ajatteluun, jolla ei ole mitään kosketuspintaa kokemukseen. Taustalla on silloin olemassaolon pelko. Yritän kuumeisesti ajatella itseni pois tästä hetkestä, jottei minulle paljastuisi, etten koe olevani olemassa. Silti ajattelemalla en saavuta kokemusta olemassa olosta. Saatan myös yrittää pakottaa todellisuutta älyllisiin kategorioihin, joihin se ei mahdu. Ahdasmielisyys väijyy aina kulman takana, kun yritän ajatella ihannetta valmiiksi yksin, kokeilematta sitä käytännössä.

Ilman ajatuksia, maailmaa ei kuitenkaan olisi edes olemassa, sillä ajatuksesta lähtee liikkeelle kaikki se, mitä olemme yhdessä maailmassamme saavuttaneet. Kaikki saavutuksemme eivät ole kuitenkaan kovin kaunista katseltavaa ja siksi on tärkeä tiedostaa myös historian tapahtumia, jottemme toistaisi samoja virheitä yhä uudestaan. Vain ajattelemalla voi tuntematon tulla kunnolla näkyviin ja maailma muuttua. Syvällinen ajattelu tuottaa todellista täyttymystä ja vie maailmaa kohti niitä parhaita ideoita, jotka auttavat koko ihmiskuntaa kasvamaan henkisesti.

Keho + mieli

Kehossaan läsnäoleva yksilö tietää intuitiivisesti milloin antaa pääpainon kehon tuntemuksille ja milloin käyttää mieltään palvellessaan ihmiskuntaa pyyteettömästi.

 

Kirjoitettu Suomessa 80-luvulla vierailleen filosofin Roy Colbyn esityksestä tehtyjen muistiinpanojen pohjalta.

Vahvistavan arvioinnin taito

IMG_1244

Nyt on ollut se aika, että lapsiamme on arvioitu monin eri tavoin. Jos jostain olen iloinen kevään päättyessä, niin siitä, miten Steiner-koulussa arvioidaan lapset sanallisesti ja vieläpä nostaen esiin kaikkea sitä, mikä on hyvin ja missä lapsi on taitava.

 

En tiedä kuinka monta kertaa olen päättänyt keskittyä hyvään ja vahvistaa sitä itsessäni ja lapsissani. Silti se aina tuntuu unohtuvan. Paljon käytetty esimerkki Positive reenforcement -menetelmästä inspiroi aina silloin, kun unohdan. Jos joku kirjoittaa ‘Outa’, kun tarkoituksena oli kirjoittaa auto, niin häntä voi vahvistaa siitä, että sanassa on täysin oikea määrä kirjaimia (4 kpl) ja ne kaikki kirjaimet kuuluvat sanaan auto. Lisäksi kaksi kirjainta on täysin oikealla paikallakin.

 

Ajattelin tänä kesänä opetella tätä taitoa. Enkä aio unohtaa itseäni: mitä enemmän pystyn rohkaisemaan itseäni ja huomaamaan kaikkia niitä asioita, joissa olen riittävä ja hyvä ja taitavakin, sitä enemmän onnistun huomioimaan myös ympäröivissä ihmisissä taitoja, joita heissä kaikissa on.

 

Huomio! Tämä ei tarkoita, etteikö ongelmien ratkaisuistakin tarvitsisi joskus puhua ääneen ja niistäkin oppia.

Tottele vain sisintäsi, niin rakkaus virtaa ikuisesti

Menin Afrodite-kurssille ajatellen voimaantumista ja sitä, etten enää nojaisi niin herkästi päätöksissäni miehiin ja löytäisin sisäisen vahvan naiseuden, joka ei kumartele myöskään auktoriteetteja tai vanhoja uskomuksia. Löysinkin aika pian sisältäni vähän stressaantuneen ja pelokkaan maskuliinisen puolen ja yhden hyvin piintyneen uskomuksen, joka piti muuntaa.

 

Minuun on ohjelmoitu aikojen saatossa sellainen uskomus, että mies tietää paremmin ja hänen tahtoaan pitää totella. Vaikka tiedänkin, ettei se pidä paikkaansa, niin uskomus istuu ilmeisen lujassa kehossani ja alitajunnassani. Nojaan herkästi mielipiteeseen, joka puolisollani on, kyseenalaistamatta sitä. Tarkistan oman kantani peilaamalla sitä toisen vastaavaan ja muutan sitä herkästi, vaikka se olisi ollut ihan hyvä alunperinkin. Jos puolisoni tahtoo jotain, pyrin kaikin keinoin toteuttamaan hänen tahtonsa unohtaen, mihin itse pyrin.

 

Tuollaisessa viikonlopun workshopissa syntyy se siunattu pieni yhteys omien ajatusten ja syvemmän viisauden välille. Oivalsin, että olen pitänyt kiinni sellaisesta käsityksestä, että jos en taivu toisen kannalle ja nojaa päätöksissäni häneen, en rakasta häntä ja hylkään hänet tai hän hylkää minut. Ikään kuin olisi vain joko tai. Joko tottelet toista ja rakastat häntä tai sitten et tottele, jolloin rakkauskin kuolee. Näin ollen aina pitää pyrkiä sopuun kuolettaen jonkin osan itseänsä. Näin ollen tyydyn komromisseihin ja petkuttamaan itseäni.

 

Ymmärsin, ettei rakkaus mihinkään kuole. Sehän on voima, joka on ikuisesti ja kokoaikaisesti läsnä. Se on tila, jossa elän ja jota hengitän. Tuo toinenkin on siinä tilassa. Kun kaikessa voimassani ja viisaudessani teen päätöksiä ja kannan niistä itse vastuun, en menetä piiruakaan rakkaudesta, päinvastoin. Se tuo päätöksiin uuden voiman. Saan kunnioitusta. Saatan saada vastarintaakin, mutta sitten se kuuluu asiaan.

 

Kun kerroin löydöstäni puolisolleni, hän oli iloinen siitä. Puhuimme pitkään siitä, että tämä saattaa olla muissakin naisissa vahva este itsenäistymiselle ympäri maailmaa. Ohjelmointi, joka niputtaa vallankäytön ja rakkauden, pitää ihmisen hiljaisena ja estää kehitystä.

 

Suosittelen Kirsti Kuosmasen ja Kaisa Peltosen workshoppeja, joissa saa tutustua itseensä, seksuaaliseen ekstaattiseen nautintoon, voimaantua, löytää virvoittavaa naisten yhteyttä ja huumaavaa iloa. Niitä on vielä yksi tulossa kesäkuussa. Katso täältä

Tieto lisää tuskaa

IMG_1066(1)

Muistattehan Päivin, jonka otin uravalmentajan urani ensimmäiseksi asiakkaaksi? Sain tänään tehdä hänen kanssaan prosessimme viimeisen coachauksen ja nyt voin esitellä tuloksia.

 

Päivi lähti liikkeelle tilanteessa, jossa hän ei vielä tiennyt tarkkaan millaisina työmarkkinat hänen kohdallaan näyttäytyvät. Oli tietenkin kuultu huhupuheita ja mediaa, mutta se on eri asia kuin omakohtainen tutkimus kokeilemalla ja eri tilanteita läpi elämällä.

 

Kaikki ne työt, joihin Päivi haki, täytettiin pitkähkön prosessin tuloksena ja hakuprosesseissa oli mukana yleensä yli sata hakijaa. Tästä osiosta jäi se mitättömyyden kokemus käteen ja oli vahvoja tunteita sieltä vuoristoradan alemmilta radoilta mukana. “Tieto lisää tuskaa”,  Päivi puuskahti.

 

Totesimme kuitenkin, että kun suoraan työelämään siirtymisen ovi oli näin pahasti saranoiltaan ruostunut, niin ne muut mahdollisuudet (joita hän myös enemmän itse halusi), saivat uutta vauhtia.

 

Hän aloittaa sinnikkään opiskelun, jossa päämääränä on lähitulevaisuudessa opettajan pätevyys. Sijaisuuksia hän ottaa vastaan syksystä lähtien, kun nuorimmainen saadaan hoitoon.
Vaikka tieto lisäsi tuskaa, niin se toi yllättävän nopeasti selkeyttä siihen suuntaan, johon Päivi on matkalla.

Kun katselin Päivin päättäväisiä ja viisaita silmiä, kun ihmettelimme maailman menoa, tiesin tässä naisessa olevan poweria ihan mihin tahansa johtamistyöhön. Ei pitkää kotona olemisen uraa voita mikään muu työkokemus. Olen iloinen, että Päivi on päättänyt laittaa työnhakuasiakirjansa täysin uusiksi ja tehdä niistä itsensä näköisiä. Opin Päivin kanssa paljon uutta. Opin taas yhden uudenlaisen ihmisen tapaa kommunikoida, ajatella ja tuntea. Opin tukemaan antaen toiselle paljon tilaa tehdä omia valintoja itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Opin taas kerran luottamaan siihen, että prosessilla on aina alku ja loppu, jonka jälkeen se kyllä vielä jatkuu.

Onnea Päivi valitsemallesi tielle ja ole aina yhteyksissä, kun tunnet kutsua siihen!

Ihmeiden tehtailu jatkukoon isosti

SAMSUNG

Sain sähköpostia. Niin kauniin sanankääntein selvisi, etten ollut niiden onnellisten joukossa, jotka kutsuttiin tässä kohtaa jatkoon. Silti jotain toivoa valettiin tuleviin viikkoihin ja hakuprosessi jatkuu vielä jossain muodossa. Mietin pitkään, miten tähän viestiin vastaisin. Päätin vastata rehellisesti.

 

Hei XX!

Kiitos viestistäsi. Arvostan, että olit nähnyt vaivaa ja laatinut niin arvostavan viestin kuin suinkin. Olen vuoden ajan katsellut työmarkkinoita työnhakijan näkökulmasta ja teidän tyylinne kommunikoida erottuu upeasti edukseen aidon inhimillisyytensä, positiivisuutensa ja energiansa vuoksi.

Siksi löysin itsestäni niin valtavan motivaation hakea tätä uravalmentajan paikkaa, että tein prosessista avoimen ja tilitin valmistautumistani ja edistymistäni nettisivuillani ja facebookissa. Sain niin paljon tsemppiä ja rohkaisua, että pari kertaa ihan itkin, kun se kosketti niin syvästi.

Ihmettelin siinä tutustumistilaisuudessa sitä, että ikään kuin tunsin teidät kaikki ja onnistuin ajattelemaan itseni teille heti sinne töihin. Olin jopa niin omillani, etten jännittänyt paljoakaan enkä edes pinnistellyt hirveästi erottuakseni siinä esiintymisharjoituksessa (mikä oli varmaan ”virhe”). Tiesin koko ajan, että uravalmentajan tehtävässä onnistuisin yli teidän ja omien odotusteni.

Tilaisuuden jälkeen törmäsin käytävällä pariin iloa kuplivaan nuoreen naiseen, joista toinen oli avullanne löytänyt töitä ja selitti sitä juuri toiselle. Lisäksi juttelin kahvilassa pitkään jo ennen tilaisuutta tapaamani kaverin kanssa, joka oli avullanne löytänyt töitä ihan toimistonne läheltä. Sain todella konkreettista todistusaineistoa siitä, että luotte toivoa toivottomuuden keskellä ja mahdollistatte oikeita ihmeitä. Unelmien työpaikka, miten mahtava juttu, kun sellaisen löytää!

Outoa, mutta olen iloinen näiden nyt suoraan jatkoon päässeiden puolesta. He sopivat ilmeisen hyvin siihen kuvaan, joka teillä oli tällä hetkellä unelmienne työntekijästä. Antakaa heille paljon eväitä pärjätä työssään ja he maksavat sen asiakkaillenne tuhat kertaisesti takaisin.

Jatkan tässä tätä omaa ihmetehdastani. Ja olen siis edelleen olemassa, jos ja kun teillä kaivataan vielä uusia ihmeiden mahdollistajia.

Ollaan yhteyksissä!

Iloterkuin, Jutta

Nöyryytys

IMG_0940

Lueskelen juuri ilmestynyttä Juhani Mattilan kirjoittamaa kirjaa nimeltä Nöyryytys ja vaikkei se ole vielä ihan lopussakaan, niin huomaan tarvetta purkaa päässäni sinkoilevia ajatuksia. Haluaisin jatkaa eteenpäin siitä, mitä Juhani analysoimalla ja monin esimerkein tuo päivänvaloon. Tahtoisin sanoa, että pahimmistakin nöyryytyksistä on olemassa tie päivänvaloon ja eheyteen.

Ei minulla olisi pokkaa väittää näin, ellen olisi omin silmin ja korvin saanut todistaa lapsuudessa todella pahasti nöyryytettyjen ihmisten selviytymistarinaa. He ovat tehneet matkan itsessään ja kehossaan kaiken pahoinvoinnin juurille, käyneet läpi muutamat muistot ja kaikki ne tunteet, jotka nöyryytyksen kokemuksiin liittyvät.

Liikkeelle lähtiessä ei ole ollut aavistustakaan, kuinka kipeitä asioita ajattelemattomuuden, välinpitämättömyyden, mitätöimisen, julmuuden ja kiivauden seurauksena joudutaan käymään läpi. Näihin kuoppiin on pudottu yllätyksenä ja lujaa, mutta turvallisesti ja luottaen köyden olevan olemassa. Joskus on hetken näyttänyt siltä, että sinne jäädään, mutta kuitenkin jossain aikataulussa on aina päästy ylös. Siitä seuraa suuri helpotus, myötätunto itseä kohtaan ja valtaisat oivallukset seuraavina päivinä.

Juhanin kirjoittama kirja on varmasti tärkeä sellaisille ihmisille, jotka ovat vuosia ihmetelleet pahoinvointinsa syytä. Kirjaa lukiessa alkaa nousta mieleen oman elämän kohtia, joissa on tuntenut tulleensa nöyryytetyksi. Sitten voi huomata, että nuo tunteet ja tuntemukset ovat tietyissä tilanteissa nykyäänkin täysin tuoreina vielä läsnä. Tästä on enää lyhyt matka siihen, että valitsee toipumisen tien.

Iso perspektiivi näkyy aina vasta jälkikäteen

SAMSUNG

Muutaman päivän päästä on 20 päivää kulunut, eikä prosessin päättyminen näytäkään kovin todennäköiseltä tässä aikataulussa. Unelmien työn hakuun täytyy näköjään asennoitua valtavalla määrällä kärsivällisyyttä. Täytyy vain yrittää muistaa, että näkymättömissä tapahtuu koko ajan kehittymistä.

Mitä pitempi aika alkuperäisestä innostuksesta uravalmentajan työhön kuluu, sitä hämärämmäksi unelma muuttuu. En tarkoita, ettenkö innostuisi taas, jos kutsu työhaastatteluun kopsahtaisi sähköpostiin mutta jotenkin ihmisen mieli on rakentunut niin, että suuri innostus johonkin asiaan kestää vain tietyn aikaa ja sitten sitä pitää säännöllisesti joko tuoreuttaa mielessään uudestaan tai päästää irti ja innostua jostain muusta.

Olen tässä samaan aikaan uravalmentaja-polun lisäksi tutkaillut myös kahta muuta polkua. Yksi polku veisi takaisin yrittäjyyteen yhden tai kahden upean kumppanin kanssa. Toinen polku veisi opiskelemaan isompaa kehystä tähän valmentamisen ja ihmisenä kehittymisen teemaan. Kaikki nämä polut haarautuvat aika kauaksi toisistaan ja ovat niin isoja, ettei kaikkia niitä voi yksi ihminen kerralla valita. Jokainen polku työllistää ja innostaa omalla tavallaan ja olisi täysin mahdollinen, kunhan pistän kaikkeni peliin.

Kun elää sellaisessa luottamuksessa, että prosessilla on aina alku ja loppu, niin voi vain todeta, että muutaman kuukauden päästä näen vasta selvästi, miten tämä prosessi meni. Oikeassa elämässä draaman kaari ei mene niin kuin saippuasarjoissa tai jenkkileffoissa. Se voi vaikuttaa vähän tylsältä, mutta jos näkisimme koko ajan elämämme ison perspektiivin, se olisi erittäin jännää ja opettavaista katsottavaa.

Voin vasta jälkijunassa todentaa, teinkö rohkeita valintoja sydämestä käsin vai annoinko turvallisuudentarpeen ja pelkojen vaikuttaa päätöksiini liikaa. Vasta jälkeenpäin näen selvästi, mikä oli seurausta mistäkin.

Jatkan nyt tämän prosessin todentamista aina silloin, kun jotain uutta ilmentyy, eli kirjoitan blogeja aina, kun hyvältä tuntuu. Se helpottaa työkuormaani ja vapauttaa voimavaroja tähän vaihtoehtojen aktiiviseen tutkailuun.

Menneisyys on aina edessämme

jutta pienenä 2

Eilisen blogin jälkipuinnissa minua haastettiin vastaamaan itse näihin kysymyksiin. Ymmärsin tässä, että olen jo vastannutkin elämän varrella useaan otteeseen jokaiseen näistä kysymyksistä. Itse asiassa, jos ei tällaisia kysymyksiä opi elämänsä aikana käsittelemään, niin löytää itsensä koko ajan samankaltaisista tilanteista uudestaan ja uudestaan. Menneisyyden kipeät haasteet tulevat koko ajan eteen oppimistarkoituksessa, kunnes ne kohtaa ja käsittelee. Sen jälkeen on vapaa elämään uutta vaihetta.

Miksi oppimisen kohdat on sitten niin vaikeita havaita?

Ei niitä olisi vaikea havaita, jos huomaisimme ne aina läsnä ollessamme. Haasteelliseksi ne tekee se, että meillä on kiire kokea jotain muuta kuin sitä, mikä on epämukavuusalueella. Jokainen haaste, joka meissä kaipaa huomiota, tarvitsee aika ajoin läsnäoloa, keskittymistä ja muutosta. Ennen kuin otamme TÄYDEN vastuun itsestämme, haluamme vain delegoida syyn haavoistamme itsemme ulkopuolelle.

Haavojen käsittely kaipaa joskus oman läsnäolon lisäksi myös ulkopuolista apua. Joskus emme itse pysty pysähtymään ja havaitsemaan, mitä menneisyydestä kumpuavaa oppituntia juuri nyt käydään läpi.

Yleensä kuitenkin riittää, kun kääntää kameran itseensä ja alkaa havainnoida mieltään ja kehoaan: minkälaisia valintoja tässä hetkessä tekee ja miten niiden seurauksiin reagoi. Tätä kannattaa tehdä itselleen näkyväksi esimerkiksi kirjoittamalla ja muiden kanssa jakamalla. Näin pääsee kärryille siitä, mikä este tulee näkyväksi tässä hetkessä.