Nöyryytys

IMG_0940

Lueskelen juuri ilmestynyttä Juhani Mattilan kirjoittamaa kirjaa nimeltä Nöyryytys ja vaikkei se ole vielä ihan lopussakaan, niin huomaan tarvetta purkaa päässäni sinkoilevia ajatuksia. Haluaisin jatkaa eteenpäin siitä, mitä Juhani analysoimalla ja monin esimerkein tuo päivänvaloon. Tahtoisin sanoa, että pahimmistakin nöyryytyksistä on olemassa tie päivänvaloon ja eheyteen.

Ei minulla olisi pokkaa väittää näin, ellen olisi omin silmin ja korvin saanut todistaa lapsuudessa todella pahasti nöyryytettyjen ihmisten selviytymistarinaa. He ovat tehneet matkan itsessään ja kehossaan kaiken pahoinvoinnin juurille, käyneet läpi muutamat muistot ja kaikki ne tunteet, jotka nöyryytyksen kokemuksiin liittyvät.

Liikkeelle lähtiessä ei ole ollut aavistustakaan, kuinka kipeitä asioita ajattelemattomuuden, välinpitämättömyyden, mitätöimisen, julmuuden ja kiivauden seurauksena joudutaan käymään läpi. Näihin kuoppiin on pudottu yllätyksenä ja lujaa, mutta turvallisesti ja luottaen köyden olevan olemassa. Joskus on hetken näyttänyt siltä, että sinne jäädään, mutta kuitenkin jossain aikataulussa on aina päästy ylös. Siitä seuraa suuri helpotus, myötätunto itseä kohtaan ja valtaisat oivallukset seuraavina päivinä.

Juhanin kirjoittama kirja on varmasti tärkeä sellaisille ihmisille, jotka ovat vuosia ihmetelleet pahoinvointinsa syytä. Kirjaa lukiessa alkaa nousta mieleen oman elämän kohtia, joissa on tuntenut tulleensa nöyryytetyksi. Sitten voi huomata, että nuo tunteet ja tuntemukset ovat tietyissä tilanteissa nykyäänkin täysin tuoreina vielä läsnä. Tästä on enää lyhyt matka siihen, että valitsee toipumisen tien.

Iso perspektiivi näkyy aina vasta jälkikäteen

SAMSUNG

Muutaman päivän päästä on 20 päivää kulunut, eikä prosessin päättyminen näytäkään kovin todennäköiseltä tässä aikataulussa. Unelmien työn hakuun täytyy näköjään asennoitua valtavalla määrällä kärsivällisyyttä. Täytyy vain yrittää muistaa, että näkymättömissä tapahtuu koko ajan kehittymistä.

Mitä pitempi aika alkuperäisestä innostuksesta uravalmentajan työhön kuluu, sitä hämärämmäksi unelma muuttuu. En tarkoita, ettenkö innostuisi taas, jos kutsu työhaastatteluun kopsahtaisi sähköpostiin mutta jotenkin ihmisen mieli on rakentunut niin, että suuri innostus johonkin asiaan kestää vain tietyn aikaa ja sitten sitä pitää säännöllisesti joko tuoreuttaa mielessään uudestaan tai päästää irti ja innostua jostain muusta.

Olen tässä samaan aikaan uravalmentaja-polun lisäksi tutkaillut myös kahta muuta polkua. Yksi polku veisi takaisin yrittäjyyteen yhden tai kahden upean kumppanin kanssa. Toinen polku veisi opiskelemaan isompaa kehystä tähän valmentamisen ja ihmisenä kehittymisen teemaan. Kaikki nämä polut haarautuvat aika kauaksi toisistaan ja ovat niin isoja, ettei kaikkia niitä voi yksi ihminen kerralla valita. Jokainen polku työllistää ja innostaa omalla tavallaan ja olisi täysin mahdollinen, kunhan pistän kaikkeni peliin.

Kun elää sellaisessa luottamuksessa, että prosessilla on aina alku ja loppu, niin voi vain todeta, että muutaman kuukauden päästä näen vasta selvästi, miten tämä prosessi meni. Oikeassa elämässä draaman kaari ei mene niin kuin saippuasarjoissa tai jenkkileffoissa. Se voi vaikuttaa vähän tylsältä, mutta jos näkisimme koko ajan elämämme ison perspektiivin, se olisi erittäin jännää ja opettavaista katsottavaa.

Voin vasta jälkijunassa todentaa, teinkö rohkeita valintoja sydämestä käsin vai annoinko turvallisuudentarpeen ja pelkojen vaikuttaa päätöksiini liikaa. Vasta jälkeenpäin näen selvästi, mikä oli seurausta mistäkin.

Jatkan nyt tämän prosessin todentamista aina silloin, kun jotain uutta ilmentyy, eli kirjoitan blogeja aina, kun hyvältä tuntuu. Se helpottaa työkuormaani ja vapauttaa voimavaroja tähän vaihtoehtojen aktiiviseen tutkailuun.

Menneisyys on aina edessämme

jutta pienenä 2

Eilisen blogin jälkipuinnissa minua haastettiin vastaamaan itse näihin kysymyksiin. Ymmärsin tässä, että olen jo vastannutkin elämän varrella useaan otteeseen jokaiseen näistä kysymyksistä. Itse asiassa, jos ei tällaisia kysymyksiä opi elämänsä aikana käsittelemään, niin löytää itsensä koko ajan samankaltaisista tilanteista uudestaan ja uudestaan. Menneisyyden kipeät haasteet tulevat koko ajan eteen oppimistarkoituksessa, kunnes ne kohtaa ja käsittelee. Sen jälkeen on vapaa elämään uutta vaihetta.

Miksi oppimisen kohdat on sitten niin vaikeita havaita?

Ei niitä olisi vaikea havaita, jos huomaisimme ne aina läsnä ollessamme. Haasteelliseksi ne tekee se, että meillä on kiire kokea jotain muuta kuin sitä, mikä on epämukavuusalueella. Jokainen haaste, joka meissä kaipaa huomiota, tarvitsee aika ajoin läsnäoloa, keskittymistä ja muutosta. Ennen kuin otamme TÄYDEN vastuun itsestämme, haluamme vain delegoida syyn haavoistamme itsemme ulkopuolelle.

Haavojen käsittely kaipaa joskus oman läsnäolon lisäksi myös ulkopuolista apua. Joskus emme itse pysty pysähtymään ja havaitsemaan, mitä menneisyydestä kumpuavaa oppituntia juuri nyt käydään läpi.

Yleensä kuitenkin riittää, kun kääntää kameran itseensä ja alkaa havainnoida mieltään ja kehoaan: minkälaisia valintoja tässä hetkessä tekee ja miten niiden seurauksiin reagoi. Tätä kannattaa tehdä itselleen näkyväksi esimerkiksi kirjoittamalla ja muiden kanssa jakamalla. Näin pääsee kärryille siitä, mikä este tulee näkyväksi tässä hetkessä.

Se näkymätön ura

IMG_0552

Olen tullut tietoiseksi unelmien työpaikkaa metsästäessäni (se ei ole vielä ohi!), että on olemassa sellainenkin elämänura josta ei työhaastatteluissa tai cv:ssä kysellä ollenkaan. Se ura kuitenkin vaikuttaa juuri siihen, millainen olen ihmisenä. Joissain elämäntilanteissa juuri se ura kannattaisi tehdä edes itselleen näkyväksi, jotta tietäisi mitä kaikkea tässä elämässä onkaan oppinut.

Voisi kysyä itseltään:

Mitkä olivat lapsuudessani syntyneet traumat ja miten niistä selvisin?

Mitkä tilanteet ovat elämän varrella olleet nöyryyttäviä ja miten olen ne ja kaiken siihen niihin liittyvän häpeän käsitellyt?

Kuinka usein olen joutunut selviämään itselleni vihamielisessä ilmapiirissä ja mitä olen silloin oppinut?

Millä eri tavoin minua on kiusattu ja olenko antanut kiusaajilleni anteeksi?

Montako suurta tai pientä epäonnistumista olen elämäni varrella kokenut ja kasvatinko vahvan puolustusjärjestelmän, jota olen oppinut vähitellen purkamaan?

Millaiseen rakkaussuhteeseen ole aina päätynyt ja miten ne ovat päättyneet?

Montako kertaa olen hylännyt ja tullut jätetyksi, missä kohtaa kehoa ovat ne haavat? Osaanko hoitaa niitä?

Miten olen selvinnyt läheisteni poismenosta?

Mitä olen oppinut ollessani työtön?

Mitä olen oppinut pakonomaisesta suorittamisesta?

Miten olen selvinnyt tilanteista, joissa täytyy ponnistaa äärimmilleen ja mennä omille rajoilleen?

Miten olen selvinnyt tilanteista, joissa olen mennyt alta riman?

Montako kertaa lyön aina päätäni seinään, ennen kuin jonkun asian opin?

Mitä kaikkea vieläkin pelkään ja miten pääsen pelkojeni kanssa eteenpäin?

Olenko joskus kovettanut itseni täysin? Miten pehmeneminen tapahtui?

Minkä asioiden kanssa minua koulutetaan juuri nyt? Mitä olen niistä jo oppinut?

 

Jos uskaltaisi kirjoittaa vastaukset näihin kysymyksiin voisi todentaa, että jokainen askel vie eteenpäin tätä näkymätöntä uraa. Jokainen kokemus on yksi niiden kokemusten sarjassa, joiden takia tulin tänne maailmaan. Jokainen oppi ja oivallus on tarpeen siinä elämän puussa, joka on täältä lähtiessäni vallan kaunis,  kun uskallan elää juuri itseni näköistä elämää.

 

 

 

Monta mahdollista tietä

IMG_0657

Olen koko päivän odotellut luvattua vastausta. Se ei ole tähän mennessä saapunut, joten oletan että en ole jatkoon päässeiden joukossa. Mitä se herättää?

Sisälläni on yllättävän tyyni olo. Sen alapuolella on pikkasen surua ja huokailuja. Ei kuitenkaan herää enää sellaista kärsimystä kuin joskus ennen tällaisessa tilanteessa. En koe arvottomuuden tuskaa tai epäonnistumisen häpeää. Suututtaa kyllä pikkasen se, että luvataan ilmoittaa tiettynä päivänä eikä lupauksesta pidetäkään kiinni.

Tästä vapautuukin nyt ylimääräistä energiaa, kun vähitellen hyväksyn sen, ettei tämä ollutkaan se unelmien työpaikka, jonka uumoilin sen olevan. Päästän siitä irti. Olen jo päivän mittaan suunnannut huomiota toisiin suunnitelmiin, joita minulla on. Elämän risteyskohdassa on aina monta mahdollista tietä.

Luo itsellesi työpaikka

SAMSUNG

Päivi on ottamassa tärkeitä askeleita. Eilen hän löysi tehtäväkentän, jota sormet syyhyävät päästä tekemään. Niissä hommissa hän olisi vahvoilla, ne olisivat ehdottoman tärkeitä tehdä ja vaikuttaisivat hyvin positiivisesti monen tuhannen ihmisen elämään. Yksi hidaste matkalla on se, ettei ole vielä olemassa mitään asiaan kuuluvaa työpaikkaa jossa nämä hommat kuuluisivat toimenkuvaan.

Mitäpä tässä tilanteessa tehdä? Päivi laati toimintasuunnitelman tälle päivälle, jossa hän ensiksikin ottaa yhteyttä pääkallopaikalle, jolle näiden tehtävien hoito kuuluu. Siellä on hänellä jo muutamia tuttujakin töissä. Siinä puhelussa hän kartoittaa, millainen halukkuus sieltä päästä löytyy lähteä neuvottelemaan asiasta. Jos halukkuutta löytyy, niin hän lähettää kirjallista perään.

Uskonkin, että tästä tulee monen työnhakijan kannalta tärkeä esimerkkitapaus. Yhä useampi päätyy siihen, että pääsee luomaan itse itselleen työpaikan. Hyvässä lykyssä saa vielä hakea itse jostain sopivasta paikasta rahoituksenkin siihen.

Oman paikan luominen ja sen sijoittaminen johonkin jo valmiiseen työyhteisöön on delikaattia työtä. Siinä tulee ottaa huomioon hyvin monta seikkaa. Ensimmäisenä tulee mieleen nämä:

-Tarvitaan niin selkeä tarjous, että se on kuin valmis tilaus, jolloin se on helppo tehdä.

-Tarjouksessa täytyy kertoa, mitkä haasteet tulevat ratkaistuksi, miten ja missä aikataulussa.

-Sen täytyy täydentää sopivasti jo olemassa olevien työntekijöiden työtä.

– Kannattaa siis tutkia ensimmäisessä vaiheessa tarkkaan, mihin kaikkiin jo olemassa oleviin toimintoihin oma työkenttä tulisi liittymään ja miten.

Olemme Päivin kanssa tämän mahdollisuuden kanssa aivan alussa ja tarvitsemme erilaisia ideoita, miten olisi viisasta edetä. Onko sinulla tai jollain tutullasi sellaisia? Laita minulle viestiä, jos on: lasnailo(at)gmail.com, p. 040-4154477

Työnhaku on energian ohjaamista

cap_style_fashion_girl_retro_606516

Olen viime vuodet harjoitellut sitä, mitä tarkoittaa kun sanotaan: sinne minne suuntaat huomion, energia liikkuu edellä. Nyt sovellan sitä työnhakuun. Tässä kului yrityksen laatikkoon laittamisesta vuosi, kun kehitin itseäni ja suuntasin huomion ja energian siihen. Hyvin harvat tulivat sitä prosessia häiritsemään tarjoamalla töitä, vaikka niin hyvä tyyppi moneen hommaan olenkin.

Kun asetuin etsimään unelmiani ja täsmentämään tähän maailmaan liittyviä halujani ja pyrkimyksiäni, sain ensin käsittelyyn muutamia pelkoa aiheuttavia ajatuksia. ”Kuka minä luulen olevani, kun uskottelen pystyväni tuohon?” -oli yksi niistä sinnikkäimmistä. ”Turha yrittää, tulee vain pettymys” oli toinen. ”Maailma on niin mullistumassa, että täytyy suunnata voimavaroja vain uuden ajan alkuun”. ”Tämän ajan työelämä vie vain kaikki mehut minusta.” ”Monet työnantajat pyrkivät taitamattomuudessaan vain orjuuttamaan.”

Nämä ajatukset olivat estämässä työunelmieni toteutumista. Sen tähden luotan, että uravalmentajan tärkeimpiä tehtäviä on tukea työllistyvää käsittelemään omia sisäisiä esteitään. Sitten kun ne on huolellisesti käsitelty, työn löytymisen onnistumista ei voi estää enää kukaan.

Tänään illemmalla käsittelemme näitä Päivin kanssa. Annoin ainakin välitehtäväksi käydä erilaisia mahdollisuuksia läpi ja kirjoittaa kaikki kriittiset ajatukset ylös. Päivi on ehkä jo esteensä käsitellyt, sillä eilisen puhelun perusteella päättelen, että hän on päässyt suunnittelutyössä jo aimo harppauksia eteenpäin.

Avautuuko oikea ovi?

sun_flower_field_clouds

Tilaisuus on nyt takana! Sain puhua itsestäni pikaisesti, esiintyä ryhmän kanssa ja kaikki meni oikein mainiosti. Meitä hakijoita on kuitenkin paljon, joten nyt odotellaan perjantaihin, pääsenkö jatkoon. Olin vähän typertynyt astellessani tiloista ulos ja jäin sinne aulaan olemaan ja sulattelemaan kaikkea. Onneksi jäin, sillä sain vielä yhden vahvistuksen sille, miksi edelleen itsepintaisesti haluan tämän työn, vaikka niin moni muukin sitä haluaa.

Aulakahvilassa tapasin taas Tomin. Hän käveli jo ennen tilaisuutta perässäni rappusia ja kyselin, että onko tahti sopiva vai haluaako hän ohituskaistalle ja alettiin jutella. Hän meni eri ovesta sisään kuin minä. Nyt hän tuli jäyhän oloisesti siihen, joten aloitin keskustelun.

Tomi oli jäänyt muutama vuosi sitten työttömäksi ja mennyt tähän ”minun” firmaani valmennettavaksi. Hän vaikutti liikuttuneelta kuvaillessaan sitä aikaa. Hänelle se on vieläkin tärkeä muisto. Kurssikaverit olivat tsempanneet upeasti toisiaan ja paljon oli saatu vinkkejä ja uusia taitoja. Kurssikaverilta hän oli sitten saanut vinkin, että viereisen oven takana on firma jossa voisi olla hänen osaamiselleen käyttöä. Siellä hän on nyt töissä. Ja tosi tyytyväinen.

Kysyin, miten muuten elämä muuttui. Hän meni vakavan näköiseksi ja sanoi, ettei aio enää tehdä samoja virheitä, mitä teki. Ymmärsin sen niin, että hän oli urautunut tekemään vain yhtä työtä ja luottanut että tämä voi jatkua näin ikuisesti. Nyt hän tietää olla valpas ja utelias, ja kehittää omaa ammattitaitoaan koko ajan. Hän on alkanut myös etsiä harjoittelupaikkaa jollekin tutulle juuri valmistuneelle.

Sitten hän sanoi jotain, mikä helisi vanhan itsetuntemusvalmentajan korvissa niin kauniisti. ”Olen oppinut itsetuntemusta, ja se oli siinä kaikkein tärkeintä.”

 

 

Pieni oleellinen yksityiskohta

IMG_0925

Heräsin aamulla huomaamaan, etten omaa mitään päälle pantavaa huomiseen tilaisuuteen, jossa saan käydä vuoropuhelua unelmieni työpaikasta. Kaappi oli ihan julman vaihtoehdoton, joten sijaistamispäivän päätteeksi lähdin väsyneenä vielä vaateostoksille. Voih, miten se on takkuista ja vaivalloista työtä! Olin jo antaa periksi: voisihan vanhoista vaatteista vielä jonkin kombin kehittää, ja halvemmaksikin tulisi.

Silloin siihen ilmaantui enkeli! (myyjän muodossa). Hän alkoi tehokkaasti, hyväntuulisesti ja palvelualttiisti hakea minulle sopivaa päälle pantavaa. Ooh, kuinka olin kiitollinen!  Päätin ottaa kaikki päälle sopivat ja hyvältä tuntuvat vaatteet, mihin rahani riittävät.

Ostin kokonaisen asukokonaisuuden. Huomenna, kun astelen tulikokeeseen, olen ainakin mukavissa ja uusissa vaatteissa. Tuo enkelimyyjä jää ikiajoiksi mieleeni, kun hän nosti minut lohduttomuuden kuopasta takaisin iloon ja itsehyväksyntään. Hän oli juuri oikeanlainen ammattilainen siihen työhön: empaattinen, huumorintajuinen, vivahteikkaan vuorovaikutuksen mestari.

Ehkä saan tulevaisuudessa tehdä sitä samaa työttömille ja työttömyysuhan alla oleville: kun kaikki näyttää vain umpikujalta, jossa ei ole toivon hiventäkään, voi jo se, että joku osoittaa elämän olevan täynnä mahdollisuuksia, antaa täysin uuden alun ja asenteen jäljellä olevaan elämään.

Hiihtolenkki on parasta uraelämää!

IMG_0915 IMG_0917

Kävin tänään hiihtämässä Taasjärven jäällä. Oikea hiihtoura oli jo mennyt huonoon kuntoon nopeasti saapuneen kevään myötä. Jäälle oli mahdollista tehdä ihan sellaisia uria kuin itse halusi. Tehdessäni lenkkiä mietin kuinka upeaan prosessiin olen antautunut. Vaikka juuri tämä unelmien työpaikka jostain ihmeen syystä ei ottaisi minua iloiten vastaan, on minulla yhtä paljon mahdollisuuksia kuin mitä jäällä oli tänään.