Elämä toi eteen uuden aiheen: Dysleksian

IMG-2511Jos olet seurannut blogejani vuosien varrella, olet huomannut, että teemat liittyvät aina jotenkin kasvamiseen, oivaltamiseen, kipuiluun, läsnäoloon ja itsetuntemukseen. Nyt elämässäni on koittanut uusi aika ja mukaan on tullut täysin uusi aihe: dysleksia (sanasokeus, lukihäiriö, lukipulma, oppimisvaikeus yms.) Miten päädyin tällaisen aiheen pariin?

Oli vuosi 2016 ja olin juuri lopetellut Läsnäilo-firman ja aloittanut työt Paippisissa erään viehättävän pariskunnan apuna, kun puhelin soi. Soittaja oli Markku, joka kyseli osaisinko neuvoa häntä läsnäoloon, oppimaan Mindfulnessia. Hän oli googlannut ja löytänyt ensimmäisenä juuri minut. En usko sattumiin, joten aloin tavata Markkua säännöllisesti coachauksen, läsnäolon ja kehon kuuntelun merkeissä. Hän mainitsi jo ensimmäisessä tapaamisessa omaavansa omakohtaista kokemusta ilmiöstä nimeltä ’dysleksia’, josta en silloin tiennyt yhtään mitään.

Markku oli tullut kipeän tietoiseksi siitä, miten monin tavoin dysleksia oli hänen elämänsä alkutaivalta synkistänyt ja persoonaansa muokannut. Hän houkutteli minut pikkuhiljaa mukaan, tutkimaan, mistä tässä traagisia elämänkäänteitä sisältävässä ilmiössä on oikein kysymys. Voisimmekohan auttaa jotakuta ajoissa ja ehkäistä ennalta joitain kärsimyksiä?

Tästä lähti liikkeelle vyöry tapahtumia. Aloimme haastatella ihmisiä, löysimme videoita, kirjoja ja nettisivustoja, kahlasimme erinäisiä tutkimuksia, kävimme alan järjestöissä ja aloimme löytää teitä koulumaailmaan. Dyslektikkoja alkoi löytyä läheltä ja kaukaa, yhden löysin ihan kotoakin: puolisoni Tuurekin tunnisti itsensä dyslektikoksi. Vähitellen kuva alkoi selkeytyä ja tiesimme, miten voisimme toimia.

Perustimme yhdistyksen ja aloimme etsiä sponsoreita työllemme. Löysimme koulun, jossa pääsimme viime keväänä pilotoimaan yksinkertaista menetelmäämme. Dyslektikoita voi auttaa lukemaan ja kirjoittamaan kaikkein tehokkaimmin 5-7 – vuotiaina: silloin kun heidän aivonsa ovat otollisimmillaan ja kun he eivät ole vielä luoneet itsestään kuvaa huonoina oppijoina. Koulussa ei ole lukuisista erityisopettajista huolimatta tarpeeksi voimavaroja tukea heitä niin paljon kuin he tukea tarvitsisivat, joten lanseerasimme ajatuksen vanhempien tuesta. Vanhemmat eivät useinkaan tiedä, miten he voisivat lastansa oppimisessa tukea, joten me tuemme vanhempia, jotta he osaisivat tukea lastaan.

Nyt kirjoitamme aiheesta opaskirjaa vanhemmille, johon haastattelemme suomalaisia dyslektikoita. Teemme siinä myös kristallinkirkkaaksi sen puolen dysleksiaa, josta ei vielä monikaan tiedä. Dyslektikot ovat vain eri tavalla ajattelevia, luovia ihmisiä. Heissä piilee erityistä lahjakkuutta, toisenlaista hahmottamiskykyä, joka voi tuottaa uusia innovaatioita ja on erittäin käyttökelpoista tieto-taitoa monilla aloilla.

Tänäkin päivänä moni nuori dyslektikko takoo päätänsä ja luulee olevansa tyhmä. Toivottavasti saamme yhdessä tämän tilanteen muuttumaan. Lähde mukaan työhömme! Seuraa meidän facebook-sivustoamme: https://www.facebook.com/SuomenLukila/