aito

Ollin kanssa ostoksilla

IMG_1421

Olen päättänyt tästä päivästä lähtien syödä vain sellaista, mikä on keholleni hyväksi. Olen alkanut tiedostaa ruokaa ilosta käsin. Mikä saa kehoni ja mieleni iloiseksi, mistä saan pitkäkestoista mielihyvää ja mitä saan syödä vapaasti juuri sen verran ja silloin, kun kehossa hyvältä tuntuu?

Kutsuin ruokaostoksille mukaani Ollin. Hän on pitkänhuiskea, erittäin terveen oloinen kaveri, joka on selättänyt kunnon ruoalla sekä MS-taudin että astman. Olin saanut ystävältä vinkin, että hänen arvioihinsa on luottamista ja niinpä astelimme vakkarikauppaani.

Oli outoa pysähtyä pitkäksi aikaa jokaisen yleensä hyllystä noin vain koriin siirtämäni tuotteen kohdalle ja jäädä yhdessä tutkimaan, mitä siinä oikein pienellä präntillä lukee. Taisin siinä kokea koko tunnekirjoni ja aloin löytää piilossa ollutta salaista vaistoani, kun tutkimme hunajat, suklaat, hillot, leivät ja vihannekset. Ihmettelimme tofut, juustot, maidot ja jäätelöt, eikä kohta ollut enää mitään kysymyksiä jäljellä.

Nyt tiedän, mitä aion jatkossa ostaa ja suuhuni pistää. En enää erehdy nappaamaan kärryyni mitään uutuustuotteita tutkimatta ensin E-alkuisia koodeja. Niistä on aika helppo päästä eroon. Löysin Ollin kokemusten inspiroimana vihdoin vahvan motivaation jättää valkoisen sokerin lopullisesti hyllyyn. Avasin silmäni näkemään sen, mikä kaupassa on rikasta, aitoa ja satsaamisen arvoista.

Kerjäläistä ei sääli auta

bree and Rosey at the beach 167

Olen törmännyt kaduilla kerjäläisiin. Tilanne on aina yhtä hankala. Tunnistan itsessäni ristiriidan. Säälinkö tätä ihmistä ja annan rahaa vai tunnenko oikeaa myötätuntoa, mutta en tue heidän valitsemaansa ammattia?

Kummassakaan tapauksessa kohtaaminen on vaikea. Minulla ei ole varaa ylläpitää kaikkia maailman kerjäläisiä. Sääli ei edistä kerjäävän ihmisen itseluottamusta tippaakaan. Se vain vahvistaa valittua selviytymistapaa uudestaan ja uudestaan. Antaessani rahan säälistä en saa itsekään mitään mielihyvää.

Joskus käy niin hullusti, että sisäinen taistelu jonka kerjäläinen saa aikaan tekee minut kovaksi ja kätkeydyn välinpitämättömyyden taakse. Olen olevinani kuin en huomaisi häntä. Kävelen pala kurkussa ohi tai vaihdan toiselle puolelle katua.

Joskus onnistun olemaan tilanteessa läsnä ja pystyn kohtaamaan kerjäävän katseen aidosti ja antamaan hänelle myötätuntoa. Vaikka toinen katsoo roolin takaa tehden sen ilmeen, joka ennenkin on toiminut, myötätuntoni ei horju. En anna nakertajille tilaa, vaikka ne väittävät että olen julma, jos en anna rahaa. Kohtaan kadulla istuvan yksinkertaisesti ja jatkan matkaa.

Joku päivä löydän ehkä rohkeutta jäädä juttelemaan.