ei-tietäminen

Hyppyjä poissaolosta läsnäoloon

IMG_1434

Joskus kun haluaa tutkia itseään ja asemoida sen, millaisessa mielentilassa tai tietoisuudessa elämäänsä elää, voi olla hyvä tutkia polariteettiparia, jonka toisessa päässä on äärimmäinen läsnäolo ja toisessa päässä totaalinen poissaolo.

Jos katson sitä päätä, johon liittyy vain poissa olemista, löydän tämän hetken ja todellisuuden torjuntaa, yritän kenties mielessäni vääristellä todellisuutta ja näin ollen petkutan itseäni. Silloin olen myös jumissa vain yhteen totuuteen tai johonkin uskomukseen, jonka seurauksena lukitsen mieleni ja tuomitsen kaiken erilaisuuden.

Voisi luulla, että tämän tyyppisestä olotilasta on vaikea siirtyä suoraan läsnäoloon. Siihen ei kuitenkaan tarvita mitään muuta kuin, että pysähtyy ja keskeyttää ajattelunsa. Nostaa päänsä ja ottaa käyttöön uteliaisuuden: näkee ja kuulee, jotta oppisi ja oivaltaisi. Valitsee asioita avoimella mielellä ja ohjaa yhä uudelleen ajatuksiaan myönteisempään suuntaan.

Mitä jos poissaolo on edennyt niin vakavaksi, että huomaa olevansa täysin tunteeton ja eristäytynyt. Mistä voi löytää läsnäolon hengen, jos on täysin jumissa egoonsa ja jäädyttänyt tunteensa?

Ensimmäinen askel voisi olla täysin konkreettinen päätös, että tämä olotila on nyt määrä lopettaa. Silloin syntyy ei-tietämisen tila, sillä ei ole olemassa valmiita vastauksia, miten sen lopettaisi. Ei-tietämisen tilan, kun hyväksyy, alkaa ihmeellisellä tavalla tapahtua. Maailmankaikkeus tarjoaa jotain tunteettomuudesta herättävää, jos haluaa kuunnella ja odottaa kärsivällisesti.

Poissaolevuuden ytimessä on pelko, joka lukitsee ihmisen tahtotilan johonkin, joka aiheuttaa esteen ja tekee vähitellen toimintakyvyttömäksi. Useimmat turvautuvat vielä kaupan päälle omaan jääräpäisyyteensä, jolloin harhaan ajautuminen on lähes väistämätöntä.

Taas tulee vain ottaa ensimmäinen askel kohti rohkeampia valintoja ja tehdä oma päätös olla avoin ja yrittää luottaa johonkin asiaan tai ihmiseen. Oman jääräpäisyytensä kun näkee, niin ymmärtää, että sen kannattaa antaa transformoitua päättäväisyydeksi ja suunnata ajatuksensa johonkin rakentavaan toimintaan. Kun toimii kokonaisuudesta käsin ja samalla oman intohimonsa siivittämänä, löytää aina sellaista toimintaa, joka palvelee itseä ja muita.

Pahimmillaan poissaoleva elämäntyyli johtaa siihen, että alkaa luoda muureja itsensä ja muiden välille. Kaikki syy on toisissa ja itse ei ota vastuuta mistään. Tästä ei ole pitkä matka sotaisaan tai väkivaltaiseen asenteeseen, joka hajottaa ja tuhoaa kaiken eteen sattuvan.

Tie pois tämän kaltaisesta poissa olosta on pitkä ja raskas. Se vaatii paljon työstämistä, rakkautta ja anteeksi antoa itselleen ja muille. Kun on paljon tuhottu, tarvitaan selkeyttä uuden toivon ja suunnan löytämiseksi. Tarvitaan vahvaa vastuun kantoa ja kykyä rakentaa yhdessä toisten kanssa jotain tuhotun tilalle.

Perustuu U-teorian kehittäjän, Otto Scharmerin siivittämiin ajatuksiin

Totuuksista todellisuuteen

Morguefile, Svklimkin

Morguefile, Svklimkin

Ammensin ennen vahvasti kristinuskosta elämänvoimaani. Sitten löysin uudet piirit ja laajensin näkemyksiäni enkeleihin, henkioppaisiin ja perinteisesti huuhaana pidettyihin asioihin. Ammensin siitä, mikä lisäsi, laajensi ja rikasti olotilaani. Pian en tarvinnut enää mitään selityksiä ja tieteellisiä todisteita asioille, jotka vahvensivat yhteyttäni rakkauteen ja ykseyteen.

Kirjoitin eilen yhteen blogikommenttiin, että “jokaisella on oma totuus”. Yöllä sain kuitenkin keholleni vakuuttuneisuutta siitä, ettei taida olla totuuttakaan. On totuudella merkitystä  jossain dualismin vaiheessa ja sitten sen merkitys lakkaa. Pääsen rakkauden tilaan ilman sanoja ja totuuksia, vain antautumalla ja päättäen siirtyä sinne.

On olemassa erilaisia todellisuuksia, jokaisella omansa. Mitä enemmän hyörimme päämme ja mielemme maisemissa, sitä hämärämmäksi käsitys todellisuudesta muuttuu. Jos haluan päästä selkeämmin omaan todellisuuteeni, täytyy pään tieto syrjäyttää.

Se tapahtuu parhaiten niin, että siirryn ei-tietämisen tilaan, jolloin ajatukset loittonevat, tulen läsnä olevaksi ja pääsen rakkauden tilaan. Siinä tilassa näen todellisuuden sellaisena kuin se on ja saan halutessani yhteyden myös näkymättömään todellisuuteen meditoimalla. Siinä tilassa on rakkauden lisäksi, ilmaa, tilaa, iloa ja rauhaa.

Kaikki tämä on tapahtunut ikään kuin itsekseen. Prosessi on vain vääjäämättä edennyt, energian määrä on lisääntynyt ja erilaisia lahjoja tuntuu satelevan juuri siinä määrin kuin pystyn ottaa niitä vastaan.

Haastava tietoisuus

Czech - Poloand mountains called Beskydy

Kun ajattelen käsitettä ‘tietoisuus’, joudun ei-tietämisen tilaan. Jos suostun siihen, teen tietoisuuteeni tilaa ja minulle muodostuu hyvin laaja mutta hämärä käsitys asiasta. En tahdo googlata ja selvittää, mitä monet viisaat ovat ajatelleet tietoisuudesta, vaan selvitän tämän hetkisen tietoni asiasta.

 Tietoisuus on jotenkin yhtä aikaa kehollista ja aivoissa tapahtuvaa.

 

Vaikka elämäntilanteeni olisi kuinka kaoottinen, voin luottaa kehon viesteihin. Kehollinen syvä tietoisuus estää kaoottiset ajatukset. Jos minut täyttää sisäinen rauha, tulkitsen sen niin, ettei minuun kohdistu ulkoista uhkaa. Kehon rauha kertoo nykyhetkestä sen, että olen turvassa ja kaikki on hyvin.

 

Vai onko tietoisuus se tyhjä tila ajatusten välissä? Tämä jää vähän avoimeksi tällä erää.

 

Muitakin kysymyksiä jää vielä auki aiheuttamaan ei-tietämisen tilaa. Onko olemassa erillistä tietoisuutta vai onko kaikki kollektiivista? Miten synergia ja tietoisuus liittyvät toisiinsa? Voiko joskus tiedostaa ihan kaiken yhtä aikaa?