kapseloitua

Tältä tuntuu, kun integroitumaton osa vihdoin löytyy

IMG_1647

Kai minussa on vain jotain vikaa… Näin olen tottunut ajattelemaan, kun en ole löytänyt yhteyttä ihan kaikkiin tunteisiini, siis pelkoon ja vihaan. Samalla olen ihmetellyt, missä piilee se suurempi elämänvoima, jonka tiedän olevan osa minua mutta joka loistaa poissaolollaan silloin, kun kannattaisi pistää kaikki peliin.

 

Kuulin erään psykologin kertovan, että ihmisellä voi olla sellainen osa itseä, joka kapseloituu jonkin trauman yhteydessä. Se osa lakkaa kasvamassa. Ymmärsin, että tällainen kapseli minussa on murtumassa, kun suutuin aivan silmittömästi ihan pienestä torjutuksi tulemisesta. Koin siinä tilanteessa kuin tukehtuisin raivosta, ahdistuksesta ja surusta. Tuntui parhaalta hylätä äkkiä toinen, ettei hylkäisi täysin itseään. Kaikkein tärkeimmältä tuntui toimia niin, että toinen varmasti näkisi kuinka perin juurin loukkaantunut olin. Muistin tässä kohdassa vain sen, että pikaistuksessa sanottuja sanoja ei saa mitenkään takaisin ja nipistin suuni vain kiinni ja häivyin paikalta.

Onneksi sinä iltana oli tunnetaideterapiaryhmän kolmas eli toiseksi viimeinen istunto. Ymmärsin ajaessani sinne, että tämä ratissa istuva tyyppi on nyt joku toinen Jutta kuin mihin minä olen tutustunut, mutta taisin siinä myös hyväksyä, että tällainen kokemus on nyt päällä. Ohjaaja otti raivokkaan Jutan vastaan ymmärtäväisenä ja ohjasi saman tien maalaamaan, ”oksentamaan” ulos päällimmäisen tunteen.

Oli aivan valtavan vapauttava kokemus saada molemmin käsin levittää ruskeaa, löysää maalia aggressiivisesti puhisten paperille. Tein sen päälle vielä sinisen kerroksen ja kynsin sen hajalle. Lopuksi jotain punaista, joka muodostui oudoksi kuvioksi siihen päälle.

Porukan kanssa ihmettelimme tunnelmaa, jossa kaikki saivat aikaan jotain hyvin energistä ja hämmentävää. Teen äärellä, me totesimme lähes yhteen ääneen, että ilta oli antoisa.

Matkalla kotiin odotin kovasti sisäistä rauhaa, johon olen jo elämässäni tottunut. Ei se vaan tullut. Nyt tuli vain vihaa, joka yltyi siitä mitä lähemmäksi kotia olin tulossa. En pelännyt vihaani, mutta tiesin että mitä ikinä kotona tulee vastaan, niin ylireagoin, jos tämä tunne saa olla päällä. Yritin ottaa siihen vähän aikuista Juttaa toppuuttelemaan ennen kuin avasin kotioven. Kotona oli jo tilanne päällä. Oli ollut kinaa yhdestä ja toisesta asiasta ja aluksi vain pahensin asioita yrittäessäni selvittää niitä. Lapset osasivat yllätyksekseni rakentaa rauhan nopeasti, kun olivat jo tarpeekseen riidelleet ja varmaan huomasivat, ettei minusta ole tänä iltana rauhanrakentajaksi. Lopulta rauha laskeutui taloon ja kaikki pääsivät nukkumaan.

Tarvitsi vain enää selvittää oma pää ja hämmentynyt sisin. Koko yön valvoin ja podin. Olin siinä kotiloituneessa tunnemyllerryksessä, joka jähmetti koko kehoni ja mieleni. Tajusin aamuyöstä pyytää apua. Sitten purkautui syvältä hoitavaa itkua ja olo alkoi helpottua.

Koteloitunut osa itseä purkautui vielä pienempinä annoksina seuraavina päivinä. Maalaamani kuvat ja kehon tarkka kuuntelu auttoivat siinä. Sain myös vahvistuksen sille, että sikiöaikanani oli todella ollut hyvin rakkausköyhää.

Integroituminen on lisääntynyt samassa tahdissa, kuin olen saanut elämänvoimaa esiin. Työ jatkuu, mutta sikiöaikainen osa minua on nyt integroitunut ja työ siltä osin päättynyt.

IMG_1646