läsnäolo

Hyppyjä poissaolosta läsnäoloon

IMG_1434

Joskus kun haluaa tutkia itseään ja asemoida sen, millaisessa mielentilassa tai tietoisuudessa elämäänsä elää, voi olla hyvä tutkia polariteettiparia, jonka toisessa päässä on äärimmäinen läsnäolo ja toisessa päässä totaalinen poissaolo.

Jos katson sitä päätä, johon liittyy vain poissa olemista, löydän tämän hetken ja todellisuuden torjuntaa, yritän kenties mielessäni vääristellä todellisuutta ja näin ollen petkutan itseäni. Silloin olen myös jumissa vain yhteen totuuteen tai johonkin uskomukseen, jonka seurauksena lukitsen mieleni ja tuomitsen kaiken erilaisuuden.

Voisi luulla, että tämän tyyppisestä olotilasta on vaikea siirtyä suoraan läsnäoloon. Siihen ei kuitenkaan tarvita mitään muuta kuin, että pysähtyy ja keskeyttää ajattelunsa. Nostaa päänsä ja ottaa käyttöön uteliaisuuden: näkee ja kuulee, jotta oppisi ja oivaltaisi. Valitsee asioita avoimella mielellä ja ohjaa yhä uudelleen ajatuksiaan myönteisempään suuntaan.

Mitä jos poissaolo on edennyt niin vakavaksi, että huomaa olevansa täysin tunteeton ja eristäytynyt. Mistä voi löytää läsnäolon hengen, jos on täysin jumissa egoonsa ja jäädyttänyt tunteensa?

Ensimmäinen askel voisi olla täysin konkreettinen päätös, että tämä olotila on nyt määrä lopettaa. Silloin syntyy ei-tietämisen tila, sillä ei ole olemassa valmiita vastauksia, miten sen lopettaisi. Ei-tietämisen tilan, kun hyväksyy, alkaa ihmeellisellä tavalla tapahtua. Maailmankaikkeus tarjoaa jotain tunteettomuudesta herättävää, jos haluaa kuunnella ja odottaa kärsivällisesti.

Poissaolevuuden ytimessä on pelko, joka lukitsee ihmisen tahtotilan johonkin, joka aiheuttaa esteen ja tekee vähitellen toimintakyvyttömäksi. Useimmat turvautuvat vielä kaupan päälle omaan jääräpäisyyteensä, jolloin harhaan ajautuminen on lähes väistämätöntä.

Taas tulee vain ottaa ensimmäinen askel kohti rohkeampia valintoja ja tehdä oma päätös olla avoin ja yrittää luottaa johonkin asiaan tai ihmiseen. Oman jääräpäisyytensä kun näkee, niin ymmärtää, että sen kannattaa antaa transformoitua päättäväisyydeksi ja suunnata ajatuksensa johonkin rakentavaan toimintaan. Kun toimii kokonaisuudesta käsin ja samalla oman intohimonsa siivittämänä, löytää aina sellaista toimintaa, joka palvelee itseä ja muita.

Pahimmillaan poissaoleva elämäntyyli johtaa siihen, että alkaa luoda muureja itsensä ja muiden välille. Kaikki syy on toisissa ja itse ei ota vastuuta mistään. Tästä ei ole pitkä matka sotaisaan tai väkivaltaiseen asenteeseen, joka hajottaa ja tuhoaa kaiken eteen sattuvan.

Tie pois tämän kaltaisesta poissa olosta on pitkä ja raskas. Se vaatii paljon työstämistä, rakkautta ja anteeksi antoa itselleen ja muille. Kun on paljon tuhottu, tarvitaan selkeyttä uuden toivon ja suunnan löytämiseksi. Tarvitaan vahvaa vastuun kantoa ja kykyä rakentaa yhdessä toisten kanssa jotain tuhotun tilalle.

Perustuu U-teorian kehittäjän, Otto Scharmerin siivittämiin ajatuksiin

Kaipuun kraateri

www.maailmanmatkaaja.fi

Heräsin toissayönä niin kovaan emotionaaliseen kipuun, että tuskan irvistykseen vääntynyt naamani oli revetä liitoksistaan. Olin tipahtanut kraateriin, jota olen koko elämäni ajan vältellyt. Se kraateri, josta olen saanut tietoa kaivatessani tai janotessani jotakin, on syntynyt jo vauvana. Se on syntynyt väärinkäsityksestä, kun luulin että rakkaus on jotain, mitä muut ihmiset minulle antavat. Näin iso ja tuskallista tyhjää täynnä oleva kraateri oli muodostunut rakkauden kaipuustani, jota yritin täyttää kaikenlaisilla keinotekoisilla konsteilla.

Vaikka olin kuljettanut rekkalasteittain koulussa ja harrastuksissa jaettavia tunnustuksia ja numeroita kraateriin, se ei riittänyt. Vaikka nuoruudessa bailasin ja keräsin kannuksia miesten kaatajana, se ei riittänyt. Vaikka nuorena aikuisena tein töitä kuin hullu, opiskelin ja sain ammatin, ei kraateri juurikaan täyttynyt. Vaikka perustin ihanan oman perheen, sain lapset ja luulin keski-ikään ehtiessäni löytäneeni onneni, en saanut kaipuutani sammumaan. Vaikka löysin läsnäolon ihanuuden ja työstin itseäni ahkerasti eri tilanteissa, aina tipahdin välillä oloon, jossa kraateri muistutti kolealla olemassaolollaan.

Luotan, että olen jo ennen syntymääni saanut täyden oikeuden olla aina rakastettu, arvokas ja hyvä ihminen. Väärinkäsitykseni on vain väärinkäsitys, jonka voin nyt oikaista. Se on vauvan tulkinta elämästä, perususkomus, jonka voin korjata nyt, kun sen niin kivuliaasti tiedostan. Minun ei tarvitse enää hamuta seksiä, toisten ihmisten hyväksyntää tai ihailua, ruokaa, saavutuksia tai erilaisia kokemuksia, voidakseni olla rakastettava, rakkaudessa elävä ja arvokas ihminen.

Laitan silmät kiinni ja käyn katsomassa kraateria. Se on pienentynyt kymmenesosaan alkuperäisestä. Saan valtavan sisäisen mielihyvän tunteen, kun tiedän että pian sitä ei enää ole ja voin aina nauttia ja iloita siitä, että minä olen minä.

Menneisyys on aina edessämme

jutta pienenä 2

Eilisen blogin jälkipuinnissa minua haastettiin vastaamaan itse näihin kysymyksiin. Ymmärsin tässä, että olen jo vastannutkin elämän varrella useaan otteeseen jokaiseen näistä kysymyksistä. Itse asiassa, jos ei tällaisia kysymyksiä opi elämänsä aikana käsittelemään, niin löytää itsensä koko ajan samankaltaisista tilanteista uudestaan ja uudestaan. Menneisyyden kipeät haasteet tulevat koko ajan eteen oppimistarkoituksessa, kunnes ne kohtaa ja käsittelee. Sen jälkeen on vapaa elämään uutta vaihetta.

Miksi oppimisen kohdat on sitten niin vaikeita havaita?

Ei niitä olisi vaikea havaita, jos huomaisimme ne aina läsnä ollessamme. Haasteelliseksi ne tekee se, että meillä on kiire kokea jotain muuta kuin sitä, mikä on epämukavuusalueella. Jokainen haaste, joka meissä kaipaa huomiota, tarvitsee aika ajoin läsnäoloa, keskittymistä ja muutosta. Ennen kuin otamme TÄYDEN vastuun itsestämme, haluamme vain delegoida syyn haavoistamme itsemme ulkopuolelle.

Haavojen käsittely kaipaa joskus oman läsnäolon lisäksi myös ulkopuolista apua. Joskus emme itse pysty pysähtymään ja havaitsemaan, mitä menneisyydestä kumpuavaa oppituntia juuri nyt käydään läpi.

Yleensä kuitenkin riittää, kun kääntää kameran itseensä ja alkaa havainnoida mieltään ja kehoaan: minkälaisia valintoja tässä hetkessä tekee ja miten niiden seurauksiin reagoi. Tätä kannattaa tehdä itselleen näkyväksi esimerkiksi kirjoittamalla ja muiden kanssa jakamalla. Näin pääsee kärryille siitä, mikä este tulee näkyväksi tässä hetkessä.

Lasten kanssa vietetyt vuodet

SAMSUNG

Olen oppimassa itseni markkinointia TE-keskuksen ja Public-valmennustalon järjestämällä työnhakukurssilla. Mietimme tänään cv:n laatimista. Olen yleensä cv:ssä piilottanut eri tavoin ne vuodet, kun olin lasten kanssa kotona mutta tulin nyt siihen tulokseen, että ne kannattaakin ehdottomasti kirjata ja perustella yhdeksi tärkeimmäksi työperiodiksi elämäni varrella.

Mitä lapset siis opettivat?:

-sietämään ongelmatilanteita ja ratkaisemaan niitä

-erehdyksistä oppimista

-kärsivällisyyttä ja empatiakykyä

-läsnäolon taitoa

-neuvottelutaitoja, perustelukykyä

-antautumista monipuoliseen vuorovaikutukseen

-tunneälyä

-eri-ikäisten erilaisten persoonallisuuksien samanaikaista huomioonottamista

-riskien ottoa vuorovaikutuksessa

-rajojen asettamista ja aktiivista pitämistä

-henkistä voimaa, myötätuntoa ja sydämen rohkeutta

-kaikenlaisen keskeneräisyyden sietämistä

-aikuisuutta, vastuunottoa ja kypsyyttä

-viisautta tukea itseoppimisessa ja kasvussa

-sparraamista, mentorointia ja rohkeaa johtamista

-tunneilmapiirien ja energioiden tunnistamista ja

-niiden tietoista tai tiedostamatonta käyttämistä

-verkostoitumistaitoja yhteiskunnan kasvatus- ja

koulutusammattilaisten kanssa

-yhteisöllisyyden luomista muiden vanhempien kanssa

-tiedostamistaitoja ja omien arvojen tunnistamista

-kykyä muuttua ja kasvaa itse ihmisenä

 

Ottakaa tästä listasta vapaasti osia käyttöönne omassa cv:ssänne kotona olleet äidit ja isät. Viisas työnantaja osaa varmasti arvostaa sitä.

Rakkaus on avautumista, osa II

wandering daisy 2

Irti päästäminen avaa koko olemuksen rakkaudelle

Antautuminen avaa kehon rakkaudelle

Kiitollisuus avaa väylän rakkaudelle

Hyväksyminen avaa tilaa rakkaudelle

 

Tämä hetki on odottanut meitä koko ikämme.

 

Se jaksaa väsymättä virrata uutena ja puhtaana käyttöömme. Eikä se ole moksiskaan, vaikka joku meistä ei koskaan anna sille pienintäkään ajatusta. Tämä hetki uudistuu silti jokaiselle tasapuolisesti, voimme itse päättää miten sen käytämme.

 

Aina, kun tässä hetkessä oleminen aiheuttaa pelkoa, voi sulkea hetkeksi silmänsä ja päästää irti kaikesta pelosta.

Saa antautua kasvun tilaan lempeästi.

 

Tämä hetki opettaa meitä olemaan läsnä.

Se kiittää meitä olemassaolostamme.

Se kannustaa meitä katsomaan itseämme hyväksyen – Rakastaen.

Se näyttää meille, miten puhdasta rakkaus voikaan olla.

Tämä hetki ei odota meiltä suuria tekoja, se luo ympärilleen tilaa, jossa saamme kasvaa ja kehittää omaa kykyämme rakastaa – Elää.


Ympäröiköön rakkauden voima tämänkin kasvun hetken.

 

Inspissanat: KEHITÄ – KANNUSTA – KIITÄ – RAKKAUS – TEOT (Ari J. Huttunen)
Kirjoittajat: Ulla & Jutta

Kuusi hyötyä läsnäolon taidosta johtamisessa

Hyvän johtajan ja läsnäolon taidon on väitetty liittyvän saumattomasti yhteen. Mitä hyötyä läsnäolon taidosta on ihmisten johtamisessa?

Kerään tähän nyt niitä kokemuksia, joita itse olen saanut tämän kevään aikana toimiessani johtajana. Okei, minulla on ollut vain yksi työntekijä ja läsnäolon taitoni vaihtelevat päivästä päivään, mutta pohjaan siihen kirjalliseen palautteeseen jota työntekijältäni sain.

Vaikka hän oli aluksi minulle ihminen pystymetsästä, päätin jo ennen ensimmäistä tapaamistamme keskittyä häneen kunnolla. Tein paljon työtä ottaakseni selvää, mikä häntä kiinnostaa ja mistä hän haaveilee. Päätin, että ponnistelen, jotta hän saisi tehdä paljon sellaisia töitä, jotka hyödyttävät hänen omia päämääriään. Tämä on hyöty numero 1: Läsnä oleva johtaja on ihminen ihmiselle.

Kun päättää olla toiselle ihminen, saa vastaanottaa monenlaista, iloista ja surullista. Tälläkään ihmisellä, kuten ei kellään, ole mikään helppo elämä. Otin hänet sellaisenaan vastaan ja pidin selvänä alusta lähtien, että töistä ei tarvitse yrittää sulkea pois muun elämän todellisuutta. Jos oli liikaa stressaavia asioita kotirintamalla, teimme sen mukaisia ratkaisuja. Opimme näkemään toinen toisestamme, milloin jokin asia mätti ja täytyi jutella. Arvaatko jo, että numero 2 on: Läsnä oleva johtaja ei sulje silmiään elämän karulta todellisuudelta.

Olen haaveillut olevani valmentava johtaja eli sellainen, joka osaa motivoida toisen miettimään itse työnsä alusta loppuun ja johtamaan itse itseään. Se ei ole helppoa. Ensinnäkin tekee mieli säätää itse liikaa ja toiseksi täytyisi osata nähdä työn kokonaiskuva tarkasti ja kolmanneksi vielä taitavasti ennustaa vähän tulevaa. Siihen minusta ei vielä ole. Sain siitä myös vahvistuksen palautteessa. Elettiin siis liikaakin hetkestä hetkeen. Yritän täten oppia suunnittelemaan pikkasen pitemmälle. Alitajuntakin saisi tehdä silloin oman osansa. Numero 3: Läsnä oleva johtaja nöyrtyy oppimaan virheistään.

Joskus asioita on yhtä aikaa ilmassa todella paljon. Niin kuin huhtikuussa, kun uusi kirjani ilmestyi samaan aikaan, kun nettisivujen uudistuminen oli käsillä ja olin lähdössä konferenssimatkalle Portugaliin. Silloinkin täytyy myös päivittäisrutiinien hoitua. Lisäksi on aika selvää, ettei läsnäolosta paljon puhuva ja siitä leipänsä tienaava voi itse stressaantua ja siirtyillä liian hajamieliseen tilaan. Paineet on siis opittava tasaamaan itsensä sisällä. Oli hoidettavia asioita kuinka paljon vaan, niin johtoajatuksena on se, että tämän hetkisen työn voi hoitaa keskittyneenä. Koko ajan suoritetaan karsintaa, tehdään tietoista hengittämistä ja lisätään kunnon lepotaukoja, jos tahti uhkaa kiihtyä liiaksi. Numero 4: Läsnä oleva johtaja hakee sisimmässään koko ajan tasapainoa, lukuisat asiat eivät saa häntä heittelehtimään tai unohtamaan ihmisiä.

Vaikeat hetket. Minullakin niitä oli tänä keväänä muutamia. Kerroin niistä, koska tiedän ja tunnustan, etten silloin pysty olemaan täysin läsnä. En vain pysty, koska prosessi pyörii mielessäni kunnes valmistuu. Numero 5: Läsnä oleva johtaja tunnistaa ja tunnustaa, kun ei pysty olemaan läsnä.

Tätä seuraavaa olisi vaikea kuvailla, ellei rakkaaksi tullut työntekijäni olisi sitä varta vasten kirjoittanut palautteeseensa. Oivalsin johtaessani sen, mistä olen itse saanut nauttia. Kun oikeasti ja aidosti uskoo ihmisessä olevaan rajattomaan potentiaaliin, tämä alkaa kasvaa. Katsomalla toista tämä nostattava pilke silmäkulmassa, saa todistaa rohkaistumista ja kukoistusta hänessä. Se on mielestäni johtajuudessa kaikkein upeinta ja palkitsevinta. Numero 6: Läsnä oleva johtaja näkee työntekijässä paljon enemmän kuin tämä itse rohkenee vielä nähdä.

Minulla on nykyään varma usko itseeni ja tulevaan, koska minulla on nyt työkalut, joilla tuon itsestäni esiin enemmän ja enemmän parhaita puoliani. Tämä auttaa minua jokaisella elämäni alueella. Kiitos!