lepotauot

Kuusi hyötyä läsnäolon taidosta johtamisessa

Hyvän johtajan ja läsnäolon taidon on väitetty liittyvän saumattomasti yhteen. Mitä hyötyä läsnäolon taidosta on ihmisten johtamisessa?

Kerään tähän nyt niitä kokemuksia, joita itse olen saanut tämän kevään aikana toimiessani johtajana. Okei, minulla on ollut vain yksi työntekijä ja läsnäolon taitoni vaihtelevat päivästä päivään, mutta pohjaan siihen kirjalliseen palautteeseen jota työntekijältäni sain.

Vaikka hän oli aluksi minulle ihminen pystymetsästä, päätin jo ennen ensimmäistä tapaamistamme keskittyä häneen kunnolla. Tein paljon työtä ottaakseni selvää, mikä häntä kiinnostaa ja mistä hän haaveilee. Päätin, että ponnistelen, jotta hän saisi tehdä paljon sellaisia töitä, jotka hyödyttävät hänen omia päämääriään. Tämä on hyöty numero 1: Läsnä oleva johtaja on ihminen ihmiselle.

Kun päättää olla toiselle ihminen, saa vastaanottaa monenlaista, iloista ja surullista. Tälläkään ihmisellä, kuten ei kellään, ole mikään helppo elämä. Otin hänet sellaisenaan vastaan ja pidin selvänä alusta lähtien, että töistä ei tarvitse yrittää sulkea pois muun elämän todellisuutta. Jos oli liikaa stressaavia asioita kotirintamalla, teimme sen mukaisia ratkaisuja. Opimme näkemään toinen toisestamme, milloin jokin asia mätti ja täytyi jutella. Arvaatko jo, että numero 2 on: Läsnä oleva johtaja ei sulje silmiään elämän karulta todellisuudelta.

Olen haaveillut olevani valmentava johtaja eli sellainen, joka osaa motivoida toisen miettimään itse työnsä alusta loppuun ja johtamaan itse itseään. Se ei ole helppoa. Ensinnäkin tekee mieli säätää itse liikaa ja toiseksi täytyisi osata nähdä työn kokonaiskuva tarkasti ja kolmanneksi vielä taitavasti ennustaa vähän tulevaa. Siihen minusta ei vielä ole. Sain siitä myös vahvistuksen palautteessa. Elettiin siis liikaakin hetkestä hetkeen. Yritän täten oppia suunnittelemaan pikkasen pitemmälle. Alitajuntakin saisi tehdä silloin oman osansa. Numero 3: Läsnä oleva johtaja nöyrtyy oppimaan virheistään.

Joskus asioita on yhtä aikaa ilmassa todella paljon. Niin kuin huhtikuussa, kun uusi kirjani ilmestyi samaan aikaan, kun nettisivujen uudistuminen oli käsillä ja olin lähdössä konferenssimatkalle Portugaliin. Silloinkin täytyy myös päivittäisrutiinien hoitua. Lisäksi on aika selvää, ettei läsnäolosta paljon puhuva ja siitä leipänsä tienaava voi itse stressaantua ja siirtyillä liian hajamieliseen tilaan. Paineet on siis opittava tasaamaan itsensä sisällä. Oli hoidettavia asioita kuinka paljon vaan, niin johtoajatuksena on se, että tämän hetkisen työn voi hoitaa keskittyneenä. Koko ajan suoritetaan karsintaa, tehdään tietoista hengittämistä ja lisätään kunnon lepotaukoja, jos tahti uhkaa kiihtyä liiaksi. Numero 4: Läsnä oleva johtaja hakee sisimmässään koko ajan tasapainoa, lukuisat asiat eivät saa häntä heittelehtimään tai unohtamaan ihmisiä.

Vaikeat hetket. Minullakin niitä oli tänä keväänä muutamia. Kerroin niistä, koska tiedän ja tunnustan, etten silloin pysty olemaan täysin läsnä. En vain pysty, koska prosessi pyörii mielessäni kunnes valmistuu. Numero 5: Läsnä oleva johtaja tunnistaa ja tunnustaa, kun ei pysty olemaan läsnä.

Tätä seuraavaa olisi vaikea kuvailla, ellei rakkaaksi tullut työntekijäni olisi sitä varta vasten kirjoittanut palautteeseensa. Oivalsin johtaessani sen, mistä olen itse saanut nauttia. Kun oikeasti ja aidosti uskoo ihmisessä olevaan rajattomaan potentiaaliin, tämä alkaa kasvaa. Katsomalla toista tämä nostattava pilke silmäkulmassa, saa todistaa rohkaistumista ja kukoistusta hänessä. Se on mielestäni johtajuudessa kaikkein upeinta ja palkitsevinta. Numero 6: Läsnä oleva johtaja näkee työntekijässä paljon enemmän kuin tämä itse rohkenee vielä nähdä.

Minulla on nykyään varma usko itseeni ja tulevaan, koska minulla on nyt työkalut, joilla tuon itsestäni esiin enemmän ja enemmän parhaita puoliani. Tämä auttaa minua jokaisella elämäni alueella. Kiitos!