menneisyys

Menneisyys on aina edessämme

jutta pienenä 2

Eilisen blogin jälkipuinnissa minua haastettiin vastaamaan itse näihin kysymyksiin. Ymmärsin tässä, että olen jo vastannutkin elämän varrella useaan otteeseen jokaiseen näistä kysymyksistä. Itse asiassa, jos ei tällaisia kysymyksiä opi elämänsä aikana käsittelemään, niin löytää itsensä koko ajan samankaltaisista tilanteista uudestaan ja uudestaan. Menneisyyden kipeät haasteet tulevat koko ajan eteen oppimistarkoituksessa, kunnes ne kohtaa ja käsittelee. Sen jälkeen on vapaa elämään uutta vaihetta.

Miksi oppimisen kohdat on sitten niin vaikeita havaita?

Ei niitä olisi vaikea havaita, jos huomaisimme ne aina läsnä ollessamme. Haasteelliseksi ne tekee se, että meillä on kiire kokea jotain muuta kuin sitä, mikä on epämukavuusalueella. Jokainen haaste, joka meissä kaipaa huomiota, tarvitsee aika ajoin läsnäoloa, keskittymistä ja muutosta. Ennen kuin otamme TÄYDEN vastuun itsestämme, haluamme vain delegoida syyn haavoistamme itsemme ulkopuolelle.

Haavojen käsittely kaipaa joskus oman läsnäolon lisäksi myös ulkopuolista apua. Joskus emme itse pysty pysähtymään ja havaitsemaan, mitä menneisyydestä kumpuavaa oppituntia juuri nyt käydään läpi.

Yleensä kuitenkin riittää, kun kääntää kameran itseensä ja alkaa havainnoida mieltään ja kehoaan: minkälaisia valintoja tässä hetkessä tekee ja miten niiden seurauksiin reagoi. Tätä kannattaa tehdä itselleen näkyväksi esimerkiksi kirjoittamalla ja muiden kanssa jakamalla. Näin pääsee kärryille siitä, mikä este tulee näkyväksi tässä hetkessä.

Ratikka eiliseen

file9841234740545

Ihmiskunta opiskelee koko ajan sitä, mikä on todellisuus. Työpaikalleen asteleva työnarkomaani ajattelee, että tämä työpaikka, sen tehtävät, kollegat ja esimiehet ovat hänen todellisuutensa. Jos hän pysähtyisi työmatkallaan ratikkapysäkille istumaan ja jäisi havainnoimaan itseään ja maailmaa, niin hän saattaisi muuttaa suhtautumisensa todellisuuteen.

Hän näkisi hetken aikaa elävänsä kuin elokuvaa, jota hän itse ohjaa. Hän asettuisi kameran taakse tietoisesti katsomaan ja toteamaan, että työpaikan miljöö onkin vain mielen temppu. Todellisuus on tämä hetki tällä ratikkapysäkillä. Ei mennyttä ei tulevaa, vain nyt.

Jos hän nousee ratikkaan ja menee työpaikalle, hän matkustaa eiliseen. Jos hän nousee ratikkaan, joka menee jonnekin muualle, hän suuntaa tulevaan.