oppiminen

Hengissä koululaisten uravalmennuksesta

IMG_0898Olin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni sijaisena. Otin tilaisuuden ja oppimismahdollisuuden ihan tosissani ja liian tosissani, kuten tyyliini välillä kuuluu. Valvoin kaksi edeltävää yötä valmistautuessani hyppyyn epämukavuusalueelle. Ensimmäisenä yönä näin kaikki kauhuskenaariot mitä voisi tapahtua, jos kaikki menee pieleen ja toisena eli viime yönä päädyin suunnittelemaan valmennukselliset lisät tunteihin ja tunsin olevani hommassa jo ällän päällä.

Aamu kun koitti, olin yllättävän pirteä ja valmis taistoon. Tilasin kiltit tai ainakin yhteistyöhalukkaat oppilaat ja toivoin, että uskaltaisin viedä yöllä syntyneet ideat käytäntöön. Ensimmäinen tunti oli ruotsia viidesluokkalaisten kanssa. Hämmästytin heidät totaalisti, kun kehotin käymään jonoon sen mukaan, kuinka iloisella mielellä tänään oli tultu kouluun. Puhuin sinnikkäästi ruotsia ja odotin vastalahjaksi samaa, vaikka he näyttelivät etteivät oikein ymmärrä minua.

Annoin jo seuraavien kanssa asioiden tapahtua paljon tavanomaisemmalla tavalla ja kolmannen ryhmän kanssa mentiin jo ihan oppikirjan mukaan. Mutta olinpa tehnyt kokeilun, että lapset lähtevät jopa sijaisen kanssa valmentavaan työskentelyyn mukaan, jos sitä tarpeeksi pontevasti tahtoo.

Opettajien työn voi jossain mielessä käsittää uravalmentamiseksi. Lapsethan ovat uransa nuppuvaiheessa. Heiltä tulisi kysyä päivittäin, mitä he tahtovat oppia. Heidän tulisi kuunnella päivittäin sisintään ja tehdä oppimiseen liittyviä valintoja ja rohkeita kokeiluja tai jopa töitä sen mukaan, mitä vähitellen kehittyvät taidot ja vahvuudet viitoittavat. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin uusi opetussuunnitelma on jo hajulla tästä ja rohkaisee opettajia ryhtymään enemmän oppimisen ohjaajiksi ja valmentajiksi kuin vain viemään oppikirjaa läpi kannesta kanteen.

Sain itse kokea, ettei se ole helppoa. Annan itselleni anteeksi ja olen kiitollinen siitä, että sain kokea useamman tunnin upean nuoren ihmisen seurassa koulumiljöössä.

Lasten kanssa vietetyt vuodet

SAMSUNG

Olen oppimassa itseni markkinointia TE-keskuksen ja Public-valmennustalon järjestämällä työnhakukurssilla. Mietimme tänään cv:n laatimista. Olen yleensä cv:ssä piilottanut eri tavoin ne vuodet, kun olin lasten kanssa kotona mutta tulin nyt siihen tulokseen, että ne kannattaakin ehdottomasti kirjata ja perustella yhdeksi tärkeimmäksi työperiodiksi elämäni varrella.

Mitä lapset siis opettivat?:

-sietämään ongelmatilanteita ja ratkaisemaan niitä

-erehdyksistä oppimista

-kärsivällisyyttä ja empatiakykyä

-läsnäolon taitoa

-neuvottelutaitoja, perustelukykyä

-antautumista monipuoliseen vuorovaikutukseen

-tunneälyä

-eri-ikäisten erilaisten persoonallisuuksien samanaikaista huomioonottamista

-riskien ottoa vuorovaikutuksessa

-rajojen asettamista ja aktiivista pitämistä

-henkistä voimaa, myötätuntoa ja sydämen rohkeutta

-kaikenlaisen keskeneräisyyden sietämistä

-aikuisuutta, vastuunottoa ja kypsyyttä

-viisautta tukea itseoppimisessa ja kasvussa

-sparraamista, mentorointia ja rohkeaa johtamista

-tunneilmapiirien ja energioiden tunnistamista ja

-niiden tietoista tai tiedostamatonta käyttämistä

-verkostoitumistaitoja yhteiskunnan kasvatus- ja

koulutusammattilaisten kanssa

-yhteisöllisyyden luomista muiden vanhempien kanssa

-tiedostamistaitoja ja omien arvojen tunnistamista

-kykyä muuttua ja kasvaa itse ihmisenä

 

Ottakaa tästä listasta vapaasti osia käyttöönne omassa cv:ssänne kotona olleet äidit ja isät. Viisas työnantaja osaa varmasti arvostaa sitä.

Mitä jos…

tulevaisuuden koulu ei olisikaan koulu. Koko elämä olisi koulu ja oppiminen kestäisi koko elämän. Jokainen keskittyisi pienestä lapsesta pitäen siihen, mihin sisin häntä ohjaa ja ympärillä olisi ihmisiä tukemassa häntä siihen. Jokaisella olisi luottamus siihen, että yksilön sisimmässä on kompassi, joka ohjaa häntä oikeaan, näytti se toisten mielestä kuinka hullulta tahansa.

 

Näin ollen ei tarvittaisi erillisiä koulurakennuksia, luokkia tai samalla tavalla opiskelleita opettajia. Purettaisiin kaikki kontrolli siitä, mitä on pakko kaikkien oppia ja ohjaus tapahtuisi täysin oppilaan sisältä käsin. Jos neljävuotias haluaisi oppia lukemaan, niin hänelle luotaisiin edellytykset oppia sitä jo silloin. Jos naapurin kaveri haluaa vain potkia palloa ja juosta metsissä, hänelle suotaisiin tuo ilo niin monta vuotta, kunnes hän saisi siitä kyllikseen. Jokaisella olisi riittävästi aikaa harkita, mihin tahtoo osallistua. Ihminen oppisi nopeasti huomaamaan, että onkin valinnut jutun, joka ei vastaa omaa sisintä.

 

Voisi perustaa erilaisia oppimiskeskuksia, joissa sekä vanhat, nuoret, aikuiset ja lapset saisivat olla, elää ja oppia, silloin kun eivät ole kotona. Siellä itselleen  luontevalla tavalla jokainen täydentäisi osaamistaan ja jakaisi sitä halukkaille. Kaikki voisivat opettaa kaikkia siinä asiassa, mikä kulloinkin kiinnostaa tai tuntuu tarpeelliselta.

 

Pienestä pitäen jokainen oppisi kuuntelemaan itseään ja toisia. Kukaan ei olisi tällaisessa systeemissä ylimääräinen tai ulkopuolinen. Ne aihealueet kukoistaisivat, joita sen hetkinen yhteiselämä tarvitsee ja kutsuu. Kaikki luottavat siihen, että kunkin yksilön valitseman aihealueen tarkoitus on todellinen. Sillä tavalla kaikki oppiminen on tarkoituksenmukaista ja tärkeää. Kukaan ei joutuisi näin ollen sopeutumaan vasten tahtoaan mihinkään.

 

Olisiko meillä mahdollisuus alkaa ajatella oppimisesta ihan uudella tavalla? Minusta tuntuu, että nykyinen koulujärjestelmä ei uudesta opetussuunnitelmasta huolimatta tule uudistumaan tarpeeksi nopeasti. Uuden ajan lasten täytyy päästä toteuttamaan itseään vapaasti jo hyvin varhain ja nykymenolla useimmissa kouluissa vain turhaudutaan.