pelko

Kasvu itsearvostukseen

IMG_1321Olin juuri retriitissä, jossa pohdimme kiltteyttä ja päästimme irti liiasta ja vääränlaisesta kiltteydestä. Pohdiskelen tässä sitä, että mistä kiltteydestä päästin irti ja minkälaista kiltteyttä minuun vielä retriitin jälkeen jäi.

Luotan päästäneeni irti sellaisesta kiltteydestä, jonka alle tukahdutin aina oman tahtoni, uhrauduin ja annoin toisen edun nimissä (sellaisena kuin sen itse tulkitsin) itselleni epämieluisten asioiden tapahtua. Päästin irti kiltteydestä, joka kumpusi pelosta ja miellyttämisen halusta. Pelkäsin, ettei minua hyväksytä, jos en taivu ja ole joustava. Halusin miellyttää, kun luulin että minusta tykätään enemmän, jos en asetu poikkiteloin koskaan. Olen ollut riippuvainen toisten tykkäämisestä, ja laimeakin hyväksyntä on riittänyt minulle oikein hyvin.

Tämä kaikki oli spasmina selässäni, vasemman lapaluun alapuolella, josta se säteili niskaan. Koko neljä päivää pehmitin aluetta hiljentyen, liikkuen, tiedostaen ja toisiin peilaten. Aloin löytää valtavaa voimaa, joka oli ollut kahlehdittuna tämän kiltteyden voiman alle.

Mikään tällainen työskentely ei olisi mahdollista ilman vahvaakin vahvempaa rakkauden tilaa. Siinä sain kellua ja siihen luottaa, kun kiltteyden spasmi alkoi vähitellen sulaa ja hellittää otettaan.

Sukeutuiko minusta nyt ilkeä, tuhma ja paha ihminen, joka talloo suoruudellaan kaikki heikot ja kiltit ketoon? Ei tietenkään. Nyt huomaan, että minussa on avautunut portti ottaa saman tien puheeksi kaikki asiat, jotka mieltäni vaivaavat. Sillä tavalla olen rohkea, että en pidä enää ikäviäkään aiheita poissa pöydältä vain pelon tähden vaan haastan ne esiin. Opettelen tekemään sitä ottaen huomioon toisen, etten loukkaisi vaan toisin vain asiat päivänvaloon ja käsittelyyn, hyväksyen ja vastaanottaen rohkeasti kaikki syntyvät reaktiot. Voin käyttää uutta voimaani asettaessani rajat ja pitäessäni niistä kiinni. Minulle ei ole enää ”ihan sama”, mitä minulle tapahtuu, vaan arvostan itseäni.

Se näkymätön ura

IMG_0552

Olen tullut tietoiseksi unelmien työpaikkaa metsästäessäni (se ei ole vielä ohi!), että on olemassa sellainenkin elämänura josta ei työhaastatteluissa tai cv:ssä kysellä ollenkaan. Se ura kuitenkin vaikuttaa juuri siihen, millainen olen ihmisenä. Joissain elämäntilanteissa juuri se ura kannattaisi tehdä edes itselleen näkyväksi, jotta tietäisi mitä kaikkea tässä elämässä onkaan oppinut.

Voisi kysyä itseltään:

Mitkä olivat lapsuudessani syntyneet traumat ja miten niistä selvisin?

Mitkä tilanteet ovat elämän varrella olleet nöyryyttäviä ja miten olen ne ja kaiken siihen niihin liittyvän häpeän käsitellyt?

Kuinka usein olen joutunut selviämään itselleni vihamielisessä ilmapiirissä ja mitä olen silloin oppinut?

Millä eri tavoin minua on kiusattu ja olenko antanut kiusaajilleni anteeksi?

Montako suurta tai pientä epäonnistumista olen elämäni varrella kokenut ja kasvatinko vahvan puolustusjärjestelmän, jota olen oppinut vähitellen purkamaan?

Millaiseen rakkaussuhteeseen ole aina päätynyt ja miten ne ovat päättyneet?

Montako kertaa olen hylännyt ja tullut jätetyksi, missä kohtaa kehoa ovat ne haavat? Osaanko hoitaa niitä?

Miten olen selvinnyt läheisteni poismenosta?

Mitä olen oppinut ollessani työtön?

Mitä olen oppinut pakonomaisesta suorittamisesta?

Miten olen selvinnyt tilanteista, joissa täytyy ponnistaa äärimmilleen ja mennä omille rajoilleen?

Miten olen selvinnyt tilanteista, joissa olen mennyt alta riman?

Montako kertaa lyön aina päätäni seinään, ennen kuin jonkun asian opin?

Mitä kaikkea vieläkin pelkään ja miten pääsen pelkojeni kanssa eteenpäin?

Olenko joskus kovettanut itseni täysin? Miten pehmeneminen tapahtui?

Minkä asioiden kanssa minua koulutetaan juuri nyt? Mitä olen niistä jo oppinut?

 

Jos uskaltaisi kirjoittaa vastaukset näihin kysymyksiin voisi todentaa, että jokainen askel vie eteenpäin tätä näkymätöntä uraa. Jokainen kokemus on yksi niiden kokemusten sarjassa, joiden takia tulin tänne maailmaan. Jokainen oppi ja oivallus on tarpeen siinä elämän puussa, joka on täältä lähtiessäni vallan kaunis,  kun uskallan elää juuri itseni näköistä elämää.

 

 

 

Päivillä on edessä uusi alku

SAMSUNG

Päivi. Tässä hän nyt on, coachattavani. Viikonloppu ja perheen tarpeet veivät hänet mennessään, eikä hän mokkaruutujen paiston lomassa kerennyt vastaamaan kutsuuni. Päivi on ensimmäinen ihminen, jota palvelen uravalmentajana.

Tärkein tehtäväni on auttaa Päiviä näkemään ammatillinen tilanteensa rehellisesti, uteliaasti ja myötätunnolla. Lisäksi täytyy muistaa, etten minä yritä löytää hänen työpaikkaansa, vaan olen siinä tukemassa häntä itseään tekemään tarvittavat oivallukset ja toimet, jotta sellainen löytyisi. Päivi voi ainakin odottaa rauhassa sitä, että prosessin seurauksena hänellä on paljon enemmän luottamusta, näkemystä, rohkeutta ja inspiraatiota työn hakemiseen.

En tiedä ajattelevatko kaikki uravalmentajat näin, mutta uskon että Päivillä on jo nyt lähes kaikki työllistymiseen tarvittava tieto, taito ja voima sisimmässään. Sen paljastaminen hänelle itselleen on homman ydin. Siitä lähtee oikeasuuntainen toiminta, joka vie vääjäämättä kohti unelmien työpaikkaa.

Saatamme löytää joitain esteitä, jotka haittaavat työn hakemista. Niitä on ihan kaikilla: uskomuksia, pelkoja, surua ja häpeää. Niiden työstäminen ja valjastaminen voimaksi, ah, miten hieno juttu se on!

Tunnen Päiviä vasta hyvin vähän. Tiedän hänestä vain sen, että hän on ollut viime vuodet kotiäitinä. Koulutusta on kielten alalta ja työkokemustakin toimistotöistä jonkin verran. Hän pääsee parhaiten aloittamaan työt elokuussa, kun nuorimmainen saa päivähoitopaikan. Kerava, Järvenpää, Sipoo, Korso olisivat matkojen puolesta parhaita paikkoja työpaikan sijainniksi.

Tapaamme keskiviikkona, naistenpäivänä, Päivin kotona. Olisikohan meidän mahdollista löytää Päivin kanssa kaikki ne feminiiniset vahvuudet, joita naiset lähes salaa omaavat? Prosessi on joka tapauksessa alkanut. Päivi on mukana matkalla. Minä saan kosolti työkokemusta ja hän saa mielenkiintoisen matkan itseensä.

Tolkkua kansalliseen läheisriippuvuuteen

Tiedämme hyvin ilmiön, jossa puoliso kantaa addiktin, esimerkiksi alkoholistin ongelmaa monin eri tavoin. Hän valehtelee pomolle, naapurille, sukulaiselle, kun toinen on siinä kunnossa, ettei voi tulla sovittuun aikaan ja paikkaan. Hän katsoo sormien läpi laiminlyöntejä yhteisten vastuiden hoitamisessa tai nalkuttaa niistä, muttei kuitenkaan vaadi loppuun asti toiselta muutosta toimintakulttuuriin.

Hän yrittää kantaa toisen elämästä sitä vastuuta, minkä toinen jättää kantamatta, siinä kuitenkin aina epäonnistuen. Tällöin addiktio on laajentunut läheisriippuvuudeksi. Kaikki tehdään tiedostamattomuuden tilassa ja kaikki voivat pahoin. Pahoinvointi saattaa ilmentyä myös henkisenä ja fyysisenä väkivaltana.

Koko yhteiskunnan tasolla läheisriippuvuus vaikuttaa kulttuuriin, kun on tarpeeksi addikteja, kuten on tilanne lähes kaikkialla. Ilmiö näkyy kaduilla ja toreilla. Silloin kulttuuri kertoo itselleen satuja, että tilannehan on hallinnassa, meillä on paljon apua ja ammattitaitoa, me olemme rikas maa ja voihan addikti jotakuinkin toimia yhteiskunnassa.

Aina kun yhteiskunnassa on jotain ongelmallista ja se on laajentunut myös läheisriippuvuudeksi, niin tarvitaan rohkeita ja todellisuutta tajuavia ihmisiä.

Todellisuus, jossa elämme, on nyt muuttunut ja muuttuu lisää suuren muuttoliikkeen myötä. Vaikka suurin osa turvapaikanhakijoista tulee tänne etsimään suojaa, niin he edustavat meille arvomaailmaltaan täysin vierasta kulttuuria, jossa esimerkiksi naisia ja tyttöjä saa joissain olosuhteissa raiskata. Se koetaan meidän kulttuurissa sairaudeksi.

Näin ollen kuilu oman ja vieraan kulttuurin välillä on niin suuri, että siinä on vaara syntyä sama ilmiö kuin addiktion ja läheisriippuvuuden kanssa. Todellisuus pitää uskaltaa kuvata sellaisena kuin se on ja yrittää siivota siitä niin paljon sairauden ja läheisriippuvuuden pelkoa pois, kuin vain mahdollista.

Mielestäni Sauli Niinistö teki näin puhuessaan eduskunnalle. Hän siivosi rohkeasti jo ilmaantunutta pelkoa liittyen läheisriippuvuuteen turvapaikanhakija-asiassa. Hän viittasi siihen suureen enemmistöön suomalaisia, jotka ovat tolkun ihmisiä eivätkä tahdo allekirjoittaa yhtäkään tämän sairauden oireista.

Läheisriippuvuuden kanssa vaaditaan valtavasti kärsivällisyyttä ja voimavaroja, jotta lähdetään kohtaamaan itse ongelmaa, eikä vain etsimään syyllisiä. Niinistö kutsuu nyt meitä tolkun ihmisiä tähän työhön. Miten vastaamme kutsuun?

Luottavainen luomisen ilo ei tunne häpeää

100_0157Katselimme tänä aamuna 8-vuotiasta, kun hän kertoi seikkaperäisesti ja draaman kaaria maalaillen, kuinka koulussa mennään ruokalaan ottamaan ruokaa. Haarukan siirtäminen tarjottimelle kerrottiin siten, että kuulijat unohtivat hengittää jännitykseltään.

Koko tarina kesti 15 minuuttia, eikä päästy edes tarjolla olevista lihapullista eteenpäin. Yhtäkkiä puhuimme maksasta, joka oli hänen omansa ja jumissa jossain laatikossa. Toisessa käänteessä joku nenä muuttuikin mustaksi kynttiläksi. Ihmettelin hänen valtavaa luottamustaan omiin kertojan taitoihin ja draamantajuunsa.

Tämä vain todistaa sen, että kun omaa luottamuksen itseensä, tilanteeseen ja kuulijoiden kannustukseen, ei tule mitään häpeän tunnetta tai pelkoa. Luottamus antaa rohkeuden ylittää omat uskalluksen rajat täysin epäröimättä ja leikiten. Syntyy luomisen ilo ja vapaus toteuttaa itseään. Tulos tuottaa kaikille suurta mielihyvää.

Inspissana: Häpeä (Arje Silander)

 

Anna vihan voimalle vapaus

SAMSUNG

Olin vihaworkshopissa, taas kerran. Miksi säkin hakkaaminen pesäpallomailalla hyvässä seurassa on niin puhdistavaa? Miten vihan työstäminen vapauttaa voimaa?

 

Ensinnäkään vihatyöskentely ei ole ihan “tuosta noin vain” -juttu. Siihen kypsyy pikkuhiljaa ja vasta sitten kun huomaa, että viha on se este, joka pitää kesyttää jotta löytyisi rakkaus.

 

Vihan patoutuminen on monien sairauksien syy. Säkin hakkaaminen avaa padot ja pistää surun huuhtelevan voiman liikkeelle. Suru voi olla isokin, koska siinä surraan sitä rakkautta, jota ei ole koettu.

 

Rakkaus vapauttaa pelosta ja näin pääsee käsiksi omaan voimaansa. Suosittelen säkin hakkaamista pesäpallomailalla.

 

Ilon muuttava voima

file000837215717Ilo muuttaa kaiken. Kun perustin firman nimeltä LäsnäILO, en tiennyt ilon suuresta muutosvoimasta vielä mitään. Se on paljastunut tässä vasta pikkuhiljaa.

 

Itse muutoksessa on ilo usein piilossa. Siinä on ensimmäisenä vastassa pelon muodostama este. Nousee kauhuskenaarioita, miksei kannata tehdä muutoksia. Jos huomaa esteet ja tutkii ne, pääsee niiden yli seuraaviin vaiheisiin.

 

Tulee vastaan uusia esteitä, vanhaa, josta ei halua luopua vaikka tietää sen ylimääräiseksi ja tarpeettomaksi. Jos kuitenkin tutkii vanhan ja sen herättämät asiat, voi niistä hyvillä mielin mutta surren päästää irti.

 

Tulee myös vihaa kaikkea sitä kohtaan, mikä vielä pidättelee. Se kohdistuu ikään kuin itseen, itse luomaansa vankilaa kohtaan. Siitäkin pääsee yli.

 

Itse muutos ei välttämättä enää tunnu kovinkaan kummoiselta, kun on tehnyt, pelko-, suru- ja vihatyön.

 

Muutoksen viimeisessä vaiheessa on ilo ja helpotus. Elämä on oikaistunut ja se on aina oikaistavissa lisää.

 

Keho osaa tien perille

IMG_20141017_025408

Annatko naistenlehtien terveysihanteen syyllistää itseäsi? Niistä saamme usein terveydestä hyvinkin epärealistisen kuvan. Saat kimppuusi helposti sisäisistä nakertajista ainakin sättijän ja häpäisijän, kovan masentajatiimin, kun ties kuinka monennen kerran huomaat olevasi liian sitä ja liian tätä. Teit juuri päätöksen aloittaa heti huomenna tehokkaan dieetin ja siitä helpottuneena käännät sivua… Ja sieltä löytyykin jo suklaakakun ohje.

Mitä terveyteen sitten tarvitaan, jos unohdetaan naistenlehdet ja niiden aiheuttamat hetkelliset mielenhäiriöt dieetteineen? Kehon ja mielen yhteinen kieli. Se, että lopetat itsesi huijaamisen. Mikään päässä tehty päätös ei useinkaan pidä, ellei keho ole mukana pelissä.

Miten keho saadaan mukaan? Sitä on vain kuunneltava ja siltä on kysyttävä, mikä on paras tapa milloinkin edetä. Keho ei valehtele. Elämäntaparemontit ovat ihan hyviä, jos ne tapahtuvat kehon tahdissa. Kehossa voi asua muutamia pelkoja,uskomuksia ja ennakkoluuloja, jotka pitää tiedostaa ja käsitellä. Ihan easy juttu, älä pelkää!

Opit varmasti kysymään itseltäsi seuraavia kysymyksiä ja siitä kaikki lähtee liikkeelle:

  • Mitä minulle kuuluu?
  • Miten oikeasti haluaisin voida juuri nyt?
  • Mitä viestejä keho kertoo tarpeistani juuri nyt?
  • Miten voisin rohkaista itseäni kuuntelemaan vielä tarkemmin?
  • Kenen kanssa voisin nujertaa muutamat pelot?
  • Tarvitseeko kehoni lepoa vai liikettä? Ruokaa vai hellyyttä?
  • Jos tiedän miltä tuntuu ja mitä haluaisin tehdä, mikä minua vielä estää?
Inspiraatiosanana: ’terveys’ (Liisa Halme)

Nauru vapauttaa pelosta

1384966196439

Toimin nykyään Tähtipajoilla Vallilassa. Vietämme kollegojen kanssa joka tiistai Tähtitunteja. Halusimme siivota pois sanat: palaveri, kokous, tapaaminen, sillä useimmat meistä ovat elämänsä aikana herkistyneet allergisiksi tällaisia tilaisuuksia kohtaan.

 

Aloitamme tunnit no-agenda -linjalta. Voimme tehdä jonkin läsnäoloharjoituksen tai täppäystä (EFT-Tapping), kuten tänäaamuna. Näin aamu saattaa startata sillä, että pääsee eroon jostain tosi isosta pelosta.

 

Olen itse pelännyt sitä, että toimintani laajenee liian nopeasti ja hallitsemattomasti. Näin ollen se onkin pysynyt aika pienenä, ajoittain jopa kitukasvuisena. Nyt alan nähdä itsessäni syyt sille, ettei Läsnäiloa tunneta vielä maailmamme joka kolkassa.

 

Naurusta ei ollut tulla loppua, kun havaitsin miten hassuja pelkoni ja esteeni loppujen lopuksi ovat. Nyt tiedän, etten enää itse ole esteenä. Annan suuremman pyörän pyöriä ja tiedän, että kaikki tapahtuu kyllä hallitusti.

 

Turva pelkojen sylissä

Jose ja koiraKohtasin tänään kolme viikkoa vanhan vauvan. Katsoessani häntä silmiin näin suuren määrä tutkivaa luottamusta. Hän makasi äitinsä käsivarsilla täysin varmana siitä, että rakkaus kantaa ja sitä on riittävästi. Hän katsoi äitiänsä herkeämättä ja levollisesti.

Eräs ystäväni kertoi, että tutkiessaan pelkoa ja erityisesti sitä, mitä hyötyä pelosta on, hän oli löytänyt mielenkiintoisen ajatuksen. Pelätessä tunnen oloni turvalliseksi.

 

Pelko toimii valtavan suojan lailla. Se auttaa reagoimaan nopeasti ja

ennakoimaan yllättävät tapahtumat melkeimpä reaaliajassa ihan vain siksi, että

pelko pitää kaikki aistit ylivalppaina. En myöskään koskaan pelätessäni ole

tehnyt mitään sellaista, mitä esim. seuraavana päivänä joutuisi katumaan.

 

Ajatellessani vauvan täydellistä luottamusta ja ystäväni pelkoon perustuvaa turvaa olen mielenkiintoisen dilemman edessä. Luottamus ja pelko ovat toistensa täydellisiä polariteetteja ja vastakohtia. Silti kaksi hyvin eri ikäistä ihmistä kokevat ne turvana.

Turvallisuus koetaan sylissä. Ihminen, joka on vauva-aikojen jälkeen menettänyt täydellisen luottamuksen turvan löytääkin turvan pelkojen sylistä. Pelot pitävät hänestä huolta. Ne takaavat, ettei hän tule yllätetyksi miltään suunnalta varautumatta siihen. Ne saavat hänet hankkimaan hälytyslaitteita, tekemään työtä ja näkemään vaivaa. Pelkojen ansiosta ihmistä ei uhkaa mikään muu kuin se, että hänellä on niitä hieman liikaakin.

Ystäväni oli jo niin tottunut pelkoihinsa, että hän koki niiden syleilyssä jopa turvaa. Tuli kuitenkin aika, kun hän alkoi uskoa että voisi olla myös elämää ja turvaa ilman näitä pelkoja. Tuli aika, jolloin hän huomasi ettei pelkojen luoma turva ole koskaan ihan aukoton. Eikä pelkääminen edes tunnu kovin mukavalta kehossa tahi mielessä. Hän otti monta kasvun askelta ja alkoi pelkojen sijasta kokea sisällään luottamusta.