syyllisyys

Messuhämmennys ja lukihäiriö

IMG_1871

Kävin eilen Educa-messuilla Messukeskuksessa. Olen kyllä jossain vaiheessa päättänyt, etten vieraile messuilla, kun ne saavat minut niin hämmennyksiin, mutta tein nyt poikkeuksen hyvän asian vuoksi. Olin menossa tutustumaan kaikkeen siihen, mitä messut tarjoaisivat opetusalasta ja lukihäiriöstä, jota olen alkanut oikein työkseni tutkia.

Päädyin aulaan noiden satojen innokkaiden opetusalan ihmisten kanssa. Tunsin jo, että saan tuhannesti enemmän virikkeitä ja impulsseja kuin yleensä arjessa vain olemalla osana messuväkeä. Me kävelimme kollegani kanssa hieman sivummalle odottamaan ovien aukeamista ja huokaisin helpottuneena. Aina voi mennä sivummalle, jos alkaa ahdistaa.

Messuilla kaikista hankalinta on valita isosta määrästä mahdollisuuksia juuri kiinnostavimmat, saatikka että pystyisi keskittymään niihin. Lähdimme liikkeelle. Kollegani on dyslektikko eli lukihäiriöinen ja heillä on ihana lahja: he osaavat vaikeistakin asiakokonaisuuksista löytää aina punaisen langan. Se ominaisuus pätee selvästi myös messuilla, sillä ihmeellisellä tavalla etsiydyimme vain juuri niille kojuille, joilta löytyi joku tiedonjyvä tai mielenkiintoinen asia juuri lukihäiriöön liittyen. Ikään kuin polkumme olisi muodostunut juuri tarpeen mukaiseksi. Aina on mahdollista löytää oma polku, kun tietää mihin on pyrkimässä (ja on punaisen langan Mestarin kanssa liikkeellä).

Kollegani oli epähuomiossa maksanut parkkiaikaa vain pari tuntia, joten aikataulu muodostui sen mukaan. Päätimme jo heti alussa, että jos ei mitään vallan hirmu mielenkiintoista ilmene, niin lähdemme auton parkkiajan siivittämänä. Hämmentävään tilanteeseen auttaa, jos tietää että se ei tule kestämään kovin kauan.

Ihmeellisintä messuilla oli se, kaikkein olennaisin tiedontarjoaja käveli käytävällä vastaan, veti meidät sivuun ja alkoi intoa puhkuen kertoa mitä mielenkiintoisinta faktaa liittyen lukihäiriöisten lasten tukemiseen. Juuri se, mitä emme osanneet edes odottaa, oli siellä odottanut meitä ja tuotti ihanan kohtaamisen. Totesimme, että tämä oli tilaisuuden pihvi ja syy, miksi tänne tulimme. Olimme valmiita lähtemään messuilta voittajina. Kun tuntee sisimmässään, että on saanut sen, mitä oli tarkoituskin saada, voi lähteä muualle.

Jälkikäteen ymmärsin, että sain tässä tilaisuuden hypätä samankaltaiseen olotilaan, jossa lukihäiriöinen on joka päivä suunnistaessaan tekstien maailmassa. Hän joutuu hämmentyneeseen tilaan, jossa keskittymiskyky pingottuu äärimmilleen. Kaikki impulssit ja häiriöääneet pahentavat tilannetta ja hän joutuu keksimään keinot vältellä lukemista ja kirjoittamista tai stressitilasta huolimatta sinnitellä ja kenties ymmärtää taas kerran vähän väärin. Siitä muistuu mieleen taas ne kerrat, kun on tullut nöyryytetyksi tämän saman vaivan takia ja tippuu voimattomuuden, häpeän ja syyllisyyden olotiloihin. Lopulta hän ei jaksa enää edes yrittää.

Lukihäiriön kanssa pinnistelevä tarvitsee vierelleen vain jonkun kanssakulkijan, joka ymmärtää miltä hänestä tuntuu ja pystyy auttamaan erilaisissa tilanteissa.  Olemme ottaneet tehtäväksemme kannatella lukihäiriöistä ehyempään huomiseen.