todellisuus

Totuuksista todellisuuteen

Morguefile, Svklimkin

Morguefile, Svklimkin

Ammensin ennen vahvasti kristinuskosta elämänvoimaani. Sitten löysin uudet piirit ja laajensin näkemyksiäni enkeleihin, henkioppaisiin ja perinteisesti huuhaana pidettyihin asioihin. Ammensin siitä, mikä lisäsi, laajensi ja rikasti olotilaani. Pian en tarvinnut enää mitään selityksiä ja tieteellisiä todisteita asioille, jotka vahvensivat yhteyttäni rakkauteen ja ykseyteen.

Kirjoitin eilen yhteen blogikommenttiin, että “jokaisella on oma totuus”. Yöllä sain kuitenkin keholleni vakuuttuneisuutta siitä, ettei taida olla totuuttakaan. On totuudella merkitystä  jossain dualismin vaiheessa ja sitten sen merkitys lakkaa. Pääsen rakkauden tilaan ilman sanoja ja totuuksia, vain antautumalla ja päättäen siirtyä sinne.

On olemassa erilaisia todellisuuksia, jokaisella omansa. Mitä enemmän hyörimme päämme ja mielemme maisemissa, sitä hämärämmäksi käsitys todellisuudesta muuttuu. Jos haluan päästä selkeämmin omaan todellisuuteeni, täytyy pään tieto syrjäyttää.

Se tapahtuu parhaiten niin, että siirryn ei-tietämisen tilaan, jolloin ajatukset loittonevat, tulen läsnä olevaksi ja pääsen rakkauden tilaan. Siinä tilassa näen todellisuuden sellaisena kuin se on ja saan halutessani yhteyden myös näkymättömään todellisuuteen meditoimalla. Siinä tilassa on rakkauden lisäksi, ilmaa, tilaa, iloa ja rauhaa.

Kaikki tämä on tapahtunut ikään kuin itsekseen. Prosessi on vain vääjäämättä edennyt, energian määrä on lisääntynyt ja erilaisia lahjoja tuntuu satelevan juuri siinä määrin kuin pystyn ottaa niitä vastaan.

Työpaikat jäävät historiaan

DSC_3151_MorgueFile

Ennen kaikilla oli työpaikka. Töitä tehtiin niin pitkään kuin keho jaksoi. Nykyään vakituinen työpaikka on harvinaisuus, sillä työpaikat jostain syystä vähenevät.

Samaan aikaan lisääntyy niiden joukko, jotka tekevät itseään innostavista asioista itselleen työn. Heillä ei ole perinteistä työpaikkaa ja kuluja on useimmiten enemmän kuin tuloja. He keikkuvat kannattamattomuuden rajoilla.

Työpaikat ovat heijastumaa todellisuudesta, jossa kaikki tarpeellinen tulee tehdyksi kuin itsestään. Tarvitsee vain seurata sivusta, kun kaikki oleellinen ja hyvä tulee luoduksi. Meidän onkin hyvä opetella tätä todellisuutta. Astua sivuun, tunnistaa itsessä, mille sellaiselle on yhteinen tarve tässä maailmassa, joka tahtoo tulla sinussa esiin. Hyvin pian on aika ihailla tuloksia, kun niitä ilmestyy.

 

Inspiraatiosanana: Työpaikka (Liisa Halme)

 

 

Ratikka eiliseen

file9841234740545

Ihmiskunta opiskelee koko ajan sitä, mikä on todellisuus. Työpaikalleen asteleva työnarkomaani ajattelee, että tämä työpaikka, sen tehtävät, kollegat ja esimiehet ovat hänen todellisuutensa. Jos hän pysähtyisi työmatkallaan ratikkapysäkille istumaan ja jäisi havainnoimaan itseään ja maailmaa, niin hän saattaisi muuttaa suhtautumisensa todellisuuteen.

Hän näkisi hetken aikaa elävänsä kuin elokuvaa, jota hän itse ohjaa. Hän asettuisi kameran taakse tietoisesti katsomaan ja toteamaan, että työpaikan miljöö onkin vain mielen temppu. Todellisuus on tämä hetki tällä ratikkapysäkillä. Ei mennyttä ei tulevaa, vain nyt.

Jos hän nousee ratikkaan ja menee työpaikalle, hän matkustaa eiliseen. Jos hän nousee ratikkaan, joka menee jonnekin muualle, hän suuntaa tulevaan.

Kauneus, pyöräily, kohtuullisuus, iloinen työtapa, fiksu ja uutiset, vastuuntunto

file000906102076

Kauneus

Kävelen peilin ohi. Pysähdyn vastentahtoisesti katsahtamaan itseäni. Egoni sanoo kuvalleni mutrussa suin: tuollainen mä olen. Peili vastaa: Niin ootki.

 

Kävelen peilin luokse. Pysähdyn tutkimaan itseäni. Sisäinen havainnoijani sanoo kuvalleni  hymyillen: tuollaisena saat itsesi hyväksyä. Peili nyökkää rohkaisten..

 

Etsin käsiini peilin, kun olen juuri ollut herkkänä ja itkenyt. Näen kasvoni kuin niissä kuvastuisi sieluni, hämmästyn ja kuiskaan epävarmana: tällaisena olen kaunis. Peili vastaa: Niin ootki.

 

SAMSUNG

Jutta risteilyllä Sipoon saaristossa 2014

En etsi enää peilejä. Luotan itseeni; olen kaunis.

***

bikeweb_04

Pyöräily

Nyt kun kevät on vielä kotvasen päässä, voimme miettiä polkupyöräilyä ja kuinka ihanaa se on. Osaispa suhtautua elämään samalla tavalla kuin pyöräilyyn.

Tärkeintähän on polkea, sillä vain niin pysyy tasapainossa ja pystyssä. Täytyy kuten elämässäkin luottaa siihen, että kun kerran oppii pyöräilemään, niin sen kyllä aina osaa. Lisäksi pyöräillessä tulee vaiheita, jolloin ei tarvitse itse polkea ollenkaan. Elämässäkin tulee välillä myötämaata. Myötätuuli on taas ylimääräistä lahjaa, jolloin saa vain tukka tuulessa antaa mennä.

Välillä voi tulla mäkiä, jolloin joutuu polkemaan vähän kovemmin. Todellisessa vastamäessä pyörää joutuu taluttamaan. Sitä ei kuitenkaan kannata koskaan jättää tien viereen ruostumaan. Jos kuitenkin tekee niin ja elämässään ikään kuin antaa periksi eikä pysy enää pystyssä, niin milloin tahansa voi etsiä uudestaan sen kohdan, jonne pyöränsä hylkäsi ja aloittaa alusta. Joutuu ehkä hetken öljyämään ja korjaamaan pyörää, mutta sitten matka voi taas jatkua.

Pyörä on siitä hyvä kulkuväline, että sillä pääsee juuri niin pitkälle kuin mitä jaksaa polkea. Näin ollen lepohetket ovat oleellisia. Näin kannattaisi toimia elämässäkin. Antaa yksinkertaiselle inventaariolle aikaa ja huomata, mitkä projektit jaksaa hoitaa ja mitkä jättää suosiolla toisille. Pyöräily ja eläminen yksinkertaisella logiikalla on tulevaisuudessa hyvin käyttökelpoinen tapa toimia.

***

DSC02932

Kohtuullisuus

Mitä on kohtuullisuus? Miten tilannesidonnainen sana kohtuullisuus onkaan! Joissakin tilanteissa on ihan kohtuullista pudottaa 25 kiloa valkoisia ruusuja maata koristamaan (vrt. uusi nälkäpeli-leffa), kun taas toisissa tilanteissa 20 drinkin tilaaminen yhden illan aikana on tavattoman kohtuutonta. Moni miettii tähän aikaan vuodesta, että oliko kohtuullista ostaa se 10 kilon kinkku, kun siitä menee 7 kiloa pakkaseen odottamaan hernekeittopäiviä (joita ei ehkä montaa tule) ja juhannuksena joutuu heittämään 6 kiloa roskikseen.

 

Kohtuullisuus tarvitsee kaverikseen usein viisauden. Jos ei osaa nähdä koko elämänsä kuvaa viisaasti, tulee tehtyä koko ajan ylilyöntejä. Ei näe metsää puilta ja tekee kohtuuttomia ratkaisuja perustuen esimerkiksi vain omaan mielihyvään.

 

Kohtuullisuus tarvitsee kaverikseen myös rohkeuden. Jos ei uskalla ottaa elämässään tarvittavia riskejä, turvautuu yleensä kohtuuttomaan määrään näennäisturvaa, mikä ei kuitenkaan tuo todellista turvaa. Sydämenrohkeus edellyttää kykyä ottaa vastaan rakkautta ja tehdä rakkauden tekoja. Jos antaa sydämensä ohjata rohkeasti, eivät pähkähulluiltakaan vaikuttavat ratkaisut ole pitkällä tähtäimellä kohtuuttomia.

***

Iloinen työtapa

Monet miettivät miten löytyisi uusi ja iloinen tapa tehdä töitä. Minäkin sitä pohdin. En tiedä, onko nykyisenkaltainen valmentaminen ihan niin tehokasta ja käytänteitä muuttavaa kuin se voisi olla. Jos eivät ihmiset itse ja omasta halustaan ota tehtäväkseen muuttaa omia käytänteitään, niin on vaikea muutaman tunnin oivalluttavalla kannustamisella mitään perustavanlaatuista muutosta saada aikaan.

 

Vanha tapa tehdä ja toimia ei tässä tilanteessa näytä toimivan. Jonkun täytyy nousta tilanteen yläpuolelle näkemään samaa todellisuutta uudella tavalla. Mitä nopeammin tämä tapahtuu, sen pienemmät tappiot ja sitä nopeammin noustaan takaisin lentoon.

 

Mikä olisi parempi tapa? Itse tulen iloiseksi, jos saan tukea muutoksessa sellaista, joka jo tekee itsensä kanssa töitä ja kasvaa niin että hippulat vinkuu. Mitä jos työpaikalla, jossa halutaan muutosta työilmapiiriin, annetaankin kasvun eväitä näille sprinttereille? Heitä saatetaan tukien eturintamaan ja he, omalla esimerkillään vetäisivät mukaan muitakin. He näkisivät, minne tätä alaa tulisi johtaa ja millä tavalla, jotta todellinen uuden paradigman mukainen toimintakulttuuri löytyisi.

***

Fiksu ja uutiset

Aloin pohtia, että mikä olisi fiksu tapa kohdata näitä katastrofiuutisia. Joskus ne nimittäin tulevat niin iholle, ettei pysty pitkään aikaan mitään muuta kuin herkistymään, päivittelemään ja käymään erilaisia tunnemylläköitä läpi. Sitä samastuu kärsiviin ja heidän omaisiinsa, tuntee myötätuntoa, pahaa oloa ja toisaalta myös vihaa. Mihinkään miksi-kysymykseen ei ole mahdollista saada vastausta. Mikään ajatuksenjuoksu ei löydä tyydyttävää lopputulosta.

Itseäni auttaa se, että annan ei-tietämisen tilan vain olla. En yritäkään ymmärtää. En ole kuitenkaan välinpitämätön. En vain anna tunteiden ja pakonomaisten ajatusten riepotella minua. Tunnen surua, tunnen vihaa ja tunnistan, kuinka monin tavoin haluaisin reagoida, tehdä jotain.

Minulla on mahdollisuuksia tehdä jotain. Aina niitä on. Yritän sovittaa intoani ja tekemisen energiaani tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni  ja voimavaroihini sopivaksi. Juuri nyt voin  lähettää rukouksissa voimaa kaikille, jotka kärsivät.

***

Vastuuntunto

Vastuuntunto on maailmaa koossa pitävä voima. Siitä kuitenkin lipsutaan toistuvasti, sillä emmehän jaksa kantaa vastuuta yksinämme muusta kuin itsestämme ja omasta tontistamme. Emmekä aina edes sitäkään. Sysäämme mielellämme vastuun aina ulkopuolisille ja yhteiskunnalle.

Jotkut tuntevat velvollisuudekseen kantaa vastuun koko maailmasta. Se on sula mahdottomuus.

Onkin hyvä pitää erillään velvollisuus, joka on opittu asia ja usein rajoittava uskomus sekä vastuu, joka on tietoisesti tehty valinta.