turva

Oma rakkauden kenttä

SAMSUNG

Kaipasin taas kerran jotain puolisoltani. En tiennyt, mitä oikein tarvitsin ja aloin vaan vihjailla sänkyyn vievillä ajatuksilla. Lopulta suutuin, kun toinen ei ottanut onkeensa vihjailuistani. Vihdoin ymmärsin, että olen nyt ihan pienen lapsen tilassa. Olen kuin lapsi, joka kaipaa rakkautta, mutta ei keksi keinoa saada sitä.

Kun pieni lapsi hätääntyy, hän saa useimmiten hätäänsä lohdutuksen itsensä ulkopuolelta, joltain huolehtivalta vanhemmalta. Hän alkaa tottua siihen, että lohtu, turva ja läheisyys tulevat ulkopuolelta. Myöhemmin hän oppii pitämään tätä rakkautena.

Ne hetket lapsuudessa, kun pienenä en saanut läheisyyttä tai turvaa, silloin kun olisin tarvinnut, jäivät kehoon muistoiksi. Ne aktivoituvat aina sellaisissa tilanteissa, jotka jollain tavalla muistuttavat alkuperäisiä hätää aiheuttaneita tilanteita. Silloin kaipaan turvaa ja läheisyyttä nimenomaan itseni ulkopuolelta. En pysty itse nostamaan itseäni syliin, en löydä aikuisuutta tai rakkauden kenttää mistään, koska lapsen kaipuu minussa on niin valtaisa.

Muissa hetkissä osaan olla aikuinen ja tiedän, miten löydän läsnäolon ja rauhan sisimpääni. Osaan luoda näin oman rakkauden kentän, jossa hyväksyn itseni ja voin tarjota toisille läheisyyttä, lohtua ja turvaa.

Turva pelkojen sylissä

Jose ja koiraKohtasin tänään kolme viikkoa vanhan vauvan. Katsoessani häntä silmiin näin suuren määrä tutkivaa luottamusta. Hän makasi äitinsä käsivarsilla täysin varmana siitä, että rakkaus kantaa ja sitä on riittävästi. Hän katsoi äitiänsä herkeämättä ja levollisesti.

Eräs ystäväni kertoi, että tutkiessaan pelkoa ja erityisesti sitä, mitä hyötyä pelosta on, hän oli löytänyt mielenkiintoisen ajatuksen. Pelätessä tunnen oloni turvalliseksi.

 

Pelko toimii valtavan suojan lailla. Se auttaa reagoimaan nopeasti ja

ennakoimaan yllättävät tapahtumat melkeimpä reaaliajassa ihan vain siksi, että

pelko pitää kaikki aistit ylivalppaina. En myöskään koskaan pelätessäni ole

tehnyt mitään sellaista, mitä esim. seuraavana päivänä joutuisi katumaan.

 

Ajatellessani vauvan täydellistä luottamusta ja ystäväni pelkoon perustuvaa turvaa olen mielenkiintoisen dilemman edessä. Luottamus ja pelko ovat toistensa täydellisiä polariteetteja ja vastakohtia. Silti kaksi hyvin eri ikäistä ihmistä kokevat ne turvana.

Turvallisuus koetaan sylissä. Ihminen, joka on vauva-aikojen jälkeen menettänyt täydellisen luottamuksen turvan löytääkin turvan pelkojen sylistä. Pelot pitävät hänestä huolta. Ne takaavat, ettei hän tule yllätetyksi miltään suunnalta varautumatta siihen. Ne saavat hänet hankkimaan hälytyslaitteita, tekemään työtä ja näkemään vaivaa. Pelkojen ansiosta ihmistä ei uhkaa mikään muu kuin se, että hänellä on niitä hieman liikaakin.

Ystäväni oli jo niin tottunut pelkoihinsa, että hän koki niiden syleilyssä jopa turvaa. Tuli kuitenkin aika, kun hän alkoi uskoa että voisi olla myös elämää ja turvaa ilman näitä pelkoja. Tuli aika, jolloin hän huomasi ettei pelkojen luoma turva ole koskaan ihan aukoton. Eikä pelkääminen edes tunnu kovin mukavalta kehossa tahi mielessä. Hän otti monta kasvun askelta ja alkoi pelkojen sijasta kokea sisällään luottamusta.