turvallisuus

Rakkausjuttuja, VI osa

Kuva: Ulla Palokangas

Kuva: Ulla Palokangas

Turvallisuus avaa tarpeen rakkaudelle

Luottamus avaa suhteet rakkaudelle

 

Suljen silmäni ja katson. Mitä näen juuri nyt? Näen itseni oman elämäni vaiheessa. Näen tilan, missä elän, sisimpäni. Onko tilassani rauha? Onko tilani päällä kulloiseenkin hetkeen sopiva suvaitsevaisuuden huntu? Kuljenko tilassani maltilla, nauttien matkasta? Rohkaiseeko tilani minua luottamaan johdatukseen? Onko siinä mahdollisuus kasvavalle rakkaudelle?

 

Kun katson laajemmalle… Maailman tilaan, voimme kanssasi varmaan todeta, että maailma tarvitsee kipeästi rauhaa, viisasta johdatusta, suvaitsevaisuutta sekä hurjasti malttia.

 

Voisimmeko ehkä kukin vaikuttaa maailman tilaan omaan tilaamme keskittymällä? Tehdessämme oman tilamme turvalliseksi, voimme luottaen antaa rakkauden itää, kasvaa ja lopulta jopa levitä ympäriinsä, kaikkialle. Näinkö tapahtuu siirtymäriitti uuteen olotilaan, jossa koemme  sisimpäämme siirtyneen rauhan?

 

Jokainen, joka näkee oman tilansa ja antaa sen loistaa, on yksi valo maailman tilassa. Ja kun valoja on tarpeeksi monta, koko maailma on valaistu.

 

Tervetuloa valo!

Kirjoittajat: Jutta ja Ulla
Inspissanat: RAUHA – JOHDATUS – SUVAITSEVAISUUS – INITIAATIO/VIHKIMYS – MALTTI (Inka Saini)

Vesinokkaeläin sopeutuu, entä ihminen?

PLATYPUS-MAIN

Vesinokkaeläin on hämmästyttänyt tutkijoita kautta aikojen ulkonäöllään ja ominaisuuksillaan. Yksi ominaisuus sillä on se, että kehon lämpötila on matalampi (32-33 astetta)  kuin muilla istukkanisäkkäillä (38 astetta).  Se on seurausta pienen nokkaeläinten joukon asteittaisesta sopeutumisesta vaikeisiin ympäristöolosuhteisiin.

Miten ihminen sopeutuu tässä hetkessä vaikeutuviin ympäristöolosuhteisiin?

Maailmanlaajuisen sodan uhka leijailee kaikkien pään päällä jatkuvasti. Talous uhkaa romahtaa samanaikaisesti hetkenä minä hyvänsä. Osa maalatuista uhkaskenaarioista on jäämässä vielä pitkäaikaisiksi ja jopa pysyviksi.

Paine saa ihmisten stressikäyrät kasvamaan, jolloin he oireilevat monin eri tavoin myös suhteessa jälkeläisiinsä.

Ihminen tarttuu äärimmäisiin selviytymisstrategioihinsa, joilla yrittää taata turvallisuuden ja säilymisen tarpeensa. Niitä yliviljellessään stressi ja ahdistus vain kasvavat ja tämä siirtyy jälkeläistenkin kannettavaksi. Mitä enemmän yliviljelyä, sitä vähemmän mahdollisuuksia jälkeläisillä on selvitä elämässä kiinni.

Nokkaeläin kehittyy jatkuvasti omassa evoluutiotahdissaan. Miten ihminen pystyy vastaanottamaan näin radikaaleja ja nopeita muutoksia ympäristössään ja kehittymään evoluutiossaan?

 

Inspissana: Vesinokkaeläin (Jari Keränen)