u-teoria

Hyppyjä poissaolosta läsnäoloon

IMG_1434

Joskus kun haluaa tutkia itseään ja asemoida sen, millaisessa mielentilassa tai tietoisuudessa elämäänsä elää, voi olla hyvä tutkia polariteettiparia, jonka toisessa päässä on äärimmäinen läsnäolo ja toisessa päässä totaalinen poissaolo.

Jos katson sitä päätä, johon liittyy vain poissa olemista, löydän tämän hetken ja todellisuuden torjuntaa, yritän kenties mielessäni vääristellä todellisuutta ja näin ollen petkutan itseäni. Silloin olen myös jumissa vain yhteen totuuteen tai johonkin uskomukseen, jonka seurauksena lukitsen mieleni ja tuomitsen kaiken erilaisuuden.

Voisi luulla, että tämän tyyppisestä olotilasta on vaikea siirtyä suoraan läsnäoloon. Siihen ei kuitenkaan tarvita mitään muuta kuin, että pysähtyy ja keskeyttää ajattelunsa. Nostaa päänsä ja ottaa käyttöön uteliaisuuden: näkee ja kuulee, jotta oppisi ja oivaltaisi. Valitsee asioita avoimella mielellä ja ohjaa yhä uudelleen ajatuksiaan myönteisempään suuntaan.

Mitä jos poissaolo on edennyt niin vakavaksi, että huomaa olevansa täysin tunteeton ja eristäytynyt. Mistä voi löytää läsnäolon hengen, jos on täysin jumissa egoonsa ja jäädyttänyt tunteensa?

Ensimmäinen askel voisi olla täysin konkreettinen päätös, että tämä olotila on nyt määrä lopettaa. Silloin syntyy ei-tietämisen tila, sillä ei ole olemassa valmiita vastauksia, miten sen lopettaisi. Ei-tietämisen tilan, kun hyväksyy, alkaa ihmeellisellä tavalla tapahtua. Maailmankaikkeus tarjoaa jotain tunteettomuudesta herättävää, jos haluaa kuunnella ja odottaa kärsivällisesti.

Poissaolevuuden ytimessä on pelko, joka lukitsee ihmisen tahtotilan johonkin, joka aiheuttaa esteen ja tekee vähitellen toimintakyvyttömäksi. Useimmat turvautuvat vielä kaupan päälle omaan jääräpäisyyteensä, jolloin harhaan ajautuminen on lähes väistämätöntä.

Taas tulee vain ottaa ensimmäinen askel kohti rohkeampia valintoja ja tehdä oma päätös olla avoin ja yrittää luottaa johonkin asiaan tai ihmiseen. Oman jääräpäisyytensä kun näkee, niin ymmärtää, että sen kannattaa antaa transformoitua päättäväisyydeksi ja suunnata ajatuksensa johonkin rakentavaan toimintaan. Kun toimii kokonaisuudesta käsin ja samalla oman intohimonsa siivittämänä, löytää aina sellaista toimintaa, joka palvelee itseä ja muita.

Pahimmillaan poissaoleva elämäntyyli johtaa siihen, että alkaa luoda muureja itsensä ja muiden välille. Kaikki syy on toisissa ja itse ei ota vastuuta mistään. Tästä ei ole pitkä matka sotaisaan tai väkivaltaiseen asenteeseen, joka hajottaa ja tuhoaa kaiken eteen sattuvan.

Tie pois tämän kaltaisesta poissa olosta on pitkä ja raskas. Se vaatii paljon työstämistä, rakkautta ja anteeksi antoa itselleen ja muille. Kun on paljon tuhottu, tarvitaan selkeyttä uuden toivon ja suunnan löytämiseksi. Tarvitaan vahvaa vastuun kantoa ja kykyä rakentaa yhdessä toisten kanssa jotain tuhotun tilalle.

Perustuu U-teorian kehittäjän, Otto Scharmerin siivittämiin ajatuksiin

Antautuminen U-prosessiin

U-prosessi-2

Sulattelen tässä eilistä sessiota, joka herätti paljon asioita. Olenhan itse ihan samalla lailla prosessissa kuin Päivikin. Aloitimme U-prosessin. Se on mielenkiintoinen tapa tehdä matka itseen ja antautua muutokseen, josta ei alkutilanteessa ole näkyvissä muuta kuin hämärä mielikuva. (Alhaalla linkit U-prosessin tarkempiin kuvauksiin).

Ensimmäisenä vaiheena on todellisuuden tutkimus sellaisena kuin se nyt on. Siinä on tärkeää, että on avoin sydän, avoin mieli ja avoin tahto. Näitä tarvitaan todella kipeästi, koska läsnäolo syvenee prosessin aikana vain siinä tapauksessa, että uskaltaa olla auki. On tarpeen kuunnella sekä muita, että itseään ihan uudella, paljon syvemmällä tavalla. On tarpeen tehdä oppimismatkoja, jolloin auki olemista ihan tietoisesti harjoittelee. Se on uteliaisuutta, vastaanottavuutta ja ennakkoluulottomuutta.

Kun lähden tutkimaan työmarkkinoita avoimin mielin, se ei tarkoitakaan välttämättä, että aukaisen jonkun hakukoneen netissä. Se voi tarkoittaa sitä, että kun tapaan tutun joka kertoo avoimesta työpaikasta, pysähdyn tilanteessa kunnolla, syväkuuntelen hänen koko olemustaan, kaikkia sävyjä, koko tilannetta sekä hyväksyn mutta stoppaan jämäkästi kriittisen äänen, joka väittää jotain riittämättömistä taidoista tai väärästä taustasta…

Vähitellen tutkiessani monipuolisesti kaikkea asiaan kuuluvaa, vahvuuksiani ja heikkouksiani unohtamatta, huomaan tulleeni pisteeseen, jossa olen jo U:n pohjalla. Siellä olen itseni ytimessä ja päästän irti jostain ylimääräisestä, josta on tullut raskasta painolastia itselleni elämäni matkalla. Se päästetään menemään ja koetaan ehkä surua, sillä se on muodostunut tärkeäksi osaksi minua. Se on kuitenkin uuden tiellä. Ja uusi voi koittaa vasta, kun suostun pohjalle, todella olen siellä ja jossain vaiheessa saan näkymän U:n toiselle seinämälle. Sieltä alan hahmottaa sen ensin siemenenä ja sitten voin vähitellen kristallisoida siitä jotain itselleni, täysin uutta ja ennen kokematonta.

Mielestäni tällainen prosessi on tarpeen varsinkin silloin, kun on urallaan tullut pisteeseen jossa kaikki kyllästyttää ja janoaa jotain täysin uutta. Siihen kannattaa ehdottomasti antautua, jos haluaa kehittyä ihmisenä seuraavaan vaiheeseen ja jättää jotain vanhaa taakseen.

 

Otto Scharmerin U-prosessista enemmän suomeksi ja englanniksi täältä